Mikä ensimmäisenä syntyi? 25.10. klo 18:45

Kosto on suloinen 11.10. klo 18:45

Kosto on suloinen!

Ainakin vanhan kotiorjan Eurykleian mielestä, joka ”ratkesi surmatut nähdessään sekä nuo veren viljat riemuun, kun verraton työ oli tehty.”

Siis kun Odysseus, talon oikea isäntä, oli palannut kotiin ja kostanut lahtaamalla uskollisen vaimonsa kaikki 108 kosijaa, isännäksi pyrkivää röyhkeää haastajaa, talonsa miessaliin poikansa, Pallas Athenen ja uskollisen sikopaimenensa Eumainoksen avustama.

Uskollinen vanha kotiorja (ja hyvät orjat ovat Homeerisessa maailmassa uskollisia, eläen oman elämänsä sijaan hallitsijoidensa elämää) Eurykleia valitsee myös talon 50 orjattaren joukosta 12 kosijoiden kanssa maannutta kotiorjatarta tapettavaksi.

Tehtävän suorittaa nyt vihdoin mieheksi ja miehen töihin kasvanut Odysseuksen poika, Telemakhos, joka ei halua antaa haureuteen syyllistyneille kunniallista kuolemaa miekalla mestaamalla vaan hirttää nämä rivissä orsipuuhun.

”Niinp’ oli neitojen päät rivitysten, kullakin paula kaulassaan kireällä, mi tuotteli surkean surman; kotvan sätkivät vain jalat alla, jo hervoten kohta”.

Orjatarten hirttäminen päät rivitysten on rangaistus myös perusarvoihin palanneessa Gileadin kuvitteellisessa valtiossa Margaret Atwoodin The Handmaid’s Tale romaaniin perustuvassa nyt kovin suositussa TV- sarjassa.

Idea orjatarten hirttämisestä Atwoodille tuli tietenkin Telemakhokselta ja Atwood on itse ilmoittanut, että juuri nuo Odysseuksessa hirtetyt orjattaret ovat kummitelleet tämän mielessä aina.

Atwoodin Penelopeiassa, tämän omassa versiossa Odysseuksen tai paremminkin Penelopen tarinasta, hirtettyjen orjattarien kuoro palaakin syyttämään sekä Odysseusta että Penelopea viattomasta kuolemastaan, pakkoraiskattuina kosijoiden toimesta, he joutuivat lopussa hirtetyksi haureudestaan.

”Syytä kaikesta piikoja!/ Noita tuhmia pieniä letukoita! / Hirtä ne orrelle, äläkä turhaan kysele/ Syytä kaikesta piikoja! / Syytä kaikesta orjia!”

Edes Atwoodin kuvitellussa nykyoikeudessa hirtetyt orjattaret eivät saa oikeutta vaan tuomari vapauttaa Odysseuksen syytteistä todeten tämän puolustusasianajalle: ”Asiakkaanne [Odysseuksen] ajat eivät olleet meidän aikojamme. Käyttäytymisstandardit olivat silloin hyvin erilaisia. Olisi ikävää, jos tämä valitettava, mutta pieni vahinko saisi tahrata muuten niin laajasti arvostetun uran. Enkä sitä paitsi halua syyllistyä anakronismiin. Siksi minun on hylättävä syyte.”

Atwoodilla Penelope kertookin Haadeksessa oman tarinansa tapahtumista sillä kuolleiden valtakunnassa hänen ei tarvitse välittää elävien ihmisten mielipiteistä ja voi purkaa koko itsestään tehdyn ideaalin vaimon legendan.

Mutta kertooko Penelopekaan totuutta? Sillä kummatkin puolisot olivat juonikkaita valehtelijoita ja näiden ideaali yhteen palaaminen perustui molemminpuolisiin valheisiin.

”Me olimme molemmat  harjaantuneita ja häpeämättömiä valehtelijoita jo pitkien aikojen takaa. Ihme että uskoimme sanaakaan siitä mitä toinen sanoi.”

Odysseuksen suuret seikkailut ainakin olivat puhdasta pötypuheelta, kyklooppi oli luultavammin yksisilmäinen kapakan pitäjä, jonka kanssa mies joutui tappeluun ja vuoteessaan Odysseusta pidättänyt Kalypso jumalattaren sijaan halvalla ostettu prostituoitu.

Atwood ei tosin ole ainoa, joka on kertonut Odysseuksen tarinaa uudestaan Penelopen näkökulmasta. Naisen puheesta filosofoinut edesmennyt ranskalaisfilosofi Annie Leclerc esittää kirjassaan Toi, Pénélope Odysseuksen kotiinpaluun tapahtumat myös Penelopen äänellä.

Penelope, joka on odottanut nuorta ihanaa sulhoaan kaksikymmentä vuotta takaisin sodasta, odottanut ja unelmoinut, odottanut ja haaveillut, pettyy pahasti kotiinpaluun hetkellä ja ei tunnista sodasta kotiin palaava väkivaltaista äijänkörilästä enää samaksi omaksi sulhokseen vaan tämä on muuttunut ”soturiksi, merenkävijäksi, yksinomaan miesten kumppaniksi, yksinäiseksi seikkailijaksi, ainoastaan oman itsensä ja maineensa rakastajaksi.”

Turhaan Penelope yrittää estää miestään tappamasta nuoria eloisia kosijamiehiä kostonraivossaan tai suojelemaan omaksi tyttärekseen ottamaansa orjatarta kostolta. Kahdenkymmenen vuoden odotuksen täyttymys kestää vain yhden illan, Odysseuksen ja Penelopen kohtalo on elää toisistaan ikuisesti erossa.

Italialaiskirjailija Silvana La Spina taas antoi Penelopen kertoa varsinaisen kauhutarinan, täynnä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja alistamista alkaen Penelopen lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä isänsä osalta. Isäänsä Penelope pakenee Odysseuksen kanssa avioon vaan löytääkseen tämänkin kuten tarinan kaikkien miehien rakastavan heikompien ja varsinkin naisten alistamista. Poikkeuksena on nuori Lesboksen saarelta tuleva kosija Kleon, joka osaa jopa lukea ja kirjoittaa ja rakastaa runoutta ja laulua enemmän kuin kilpataisteluita ja nyrkkiotteluita.

Mutta Penelopen salarakkaus Kleonin kanssa loppuu kun tämän pelkäämä Odysseuksen kotiinpaluu tapahtuu ja omasta äidistään mustasukkainen Telemakhos käskee isänsä tappamaan äidin rakastajan. Penelopen kohtalona on jäädä yläkertaan suremaan rakastettuaan ja kuulemaan alakerrasta humalaisen Odysseuksen rymyämistä suurista seikkailuistaan ja naisistaan.

Penelopen tämän viekkaan kutojan, jonka taidosta tuli Platonilla myös esikuva filosofiselle metodille sekä hyvälle hallinnan taidolle, monista eri puolista puhutaan taas tänään Markku ja klassikot luennolla Itäkeskuksen Stoassa suuressa luentosalissa 18:45.

Tervetuloa!

Vielä viimeinen kerta Odysseuksesta, eeppisestä kostosta, eeppisestä uskollisuudesta ja eeppisestä tappamisesta ja sitten syysloman jälkeen siirrytäänkin jo Hesiodokseen ja itse Jumalten syntyyn.

Lumeen kutsu 4.10. klo 18:45

Lumeen kutsu

Kukapas mies osaisi vastustaa naisten imartelua, vaikka kyse olisikin sitten vain pettävän lumeen kutsusta.

Ei edes kotiin kostamaan palaava Odysseus, joka anelee miehiään päästämään itsensä köyden siteistä, jotta vain voisi kuulla kuinka ihanaiset seireenit laulavat tälle omasta kunniastaan (kudos) ja omaamastaan tiedostaan luvaten täyden tyydytyksen ja sekä henkisen että ruumiillisen nautinnon (terpo).

Ei kai nyt kukaan kuolevainen voi vastustaa tuota lumolaulun (thelgousin aoidē) lumousta ja taikaa ja kuitenkin ihanaisten seireenien jaloissa makaa vain mädäntyneitä ruumiita ja lumouksen valtaan joutuneiden miesten luita, aivan kuten taistelukentän mätänevät ruumiit, jotka ovat haaveilleet kunniakkaasta lume-elämästä runonlaulajien muistissa, mutta joiden ruumiit päätyvät sotatantereen liejuun.

Mutta viekas Odysseus, joka haluaa vain kotiin ja ymmärtää olla luottamatta omiin haluihinsa tai vielä homeerisilta sankareilta puuttuvaan sisäistettyyn itsekuriin köyttää itsensä mastoon samalla kun on tukkinut miehiensä korvat vahalla niin etteivät nämä voi tuota lumousta lainkaan kuulla.

Max Weber näki lumouksen kadonneen lähes kokonaan rationalisoidusta maailmasta, ja Frankfurtin koululaiset taas lukivat Odysseusta alkutarinana työn ja kuuliaisuuden sivilisaatiolle, jossa täyttymys voi loistaa vain pelkkänä lumeena, kauneutena, jolta on riistetty kaikki käytännöllinen valta.

Odysseus maaherra, joka teettää työtä toisilla, tukkii työläistensä korvat vahalla ja panee nämä soutamaan henkensä edestä eteenpäin pois lumelaulun houkutuksesta, jota vain herra itse saa kuunnella kuitenkin vakaasti mastoon sidottuna, jotta olisi täyttymyksestä poispäin soutavan sivilisaation mukana voimaton muuttamaan sen kurssiaan vaan kuten porvarit myöhemmin kieltäytyvät omasta onnestaankin sitä jääräpäisemmin mitä helpommin voisi sen vallallaan saavuttaa. Yhteiskunnalliset siteet pitävät tämän käytännössä loitolla lumouksesta ja seireenien houkutus vesittyy taiteeksi pelkän mietiskelyn kohteena.

Niinpä Frankfurtilaisille myös nykykonserttisalien yleisö koostuu Odysseuksista, jotka kuuntelevat taiteen lumousta hievahtamatta ja hiljaa penkkeihinsä sidottuina ja heidän kiihkeä vapauttansa vaativa huutonsa vaimenee lopulta konserttiyleisön kättentaputusten tavoin, kun lumehetken jälkeen on aika taas ryhtyä töihin uusintamaan yhteiskuntaa.

Mutta jos Frankfurtilaisten paradigmassa Odysseus esiintyy orjiensa ja miehiensä hiestä elävänä maaherrana, niin uudessa Queer paradigmassa Odysseus asettuukin sukupuolisesti uteliaana itsekokeilijana, jota juuri sukupuolisesti epämääräinen Kirke on neuvonut kuinka kontrolloida transgressiivia moninaisia sukupuolisia haluja, halua menettää itsensä, tulla toiseksi ja antautua toiseudelle, selviten siitä vielä hengissä.

Niinpä niin, tulkinnan paradigmat vaihtuvat aikojen, ajatusten ja aatteiden mukaan ja klassinen kohtaus Odysseuksesta ja seireenien lumolaulusta saa yhä erilaisempia tulkintoja.

Ja sitten on tietenkin se Putinin paradigma, jossa sivilisaation viimeisetkin köydet pitäisi heittää pois ja kaikkien pitäisi rynnätä taistelukentälle tappamaan itsensä ja mahdollisimman paljon muita Venäjän menetetyn suuruuden lumon takia, jonka jaloissa ”isot koot ylt’ympäri siell’ on ihmisenluita  ja myös iholiuskoja mädäten maassa.”

Tiistaina 3.10 kello 18:45 Stoan isossa luentosalissa jatkuu taas Markku ja klassikot luennot Odysseuksesta, lumeesta, nälästä, kunniasta, kotiinpaluusta ja eeppisestä kostosta.