Traaginen ajattelu: Sofokles VII

Traaginen ajattelu: Sofokles VII

Oidipus Kolonuksessa I

Tiistaina 24.10 18:45 Stoassa traaginen ajattelu: Sofokles VII:  Oidipus Kolonuksessa. Vapaa pääsy !

 

Mitä hyötyä on kaikkialla kuullusta näkemyksestä ja maineesta, jos se on vain tyhjää puhetta, että Ateenan olisi kaikkein jumalia kunnioittavin (theosebēs) kaupunki, joka ainoana antaa pelastuksen (sōzein) kaltoin kohdellulle muukalaiselle (xenos), jolla ainoana on valta häntä auttaa.

Vaan mitä minä olen saanut tuosta osakseni? Ensin pakotatte minut nousemaan tältä kiveltä ja sitten ajatte minut pois maastanne, ainoastaan nimeni pelon takia.

Sofokles: Oidipus Kolonuksessa

Antiikin ajattelun klassikot III: Traaginen ajattelu II. Sofokles

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 5.9-14.11.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Oidipus Stansvikissa!

Eli luonnon tragediaa ja ihmisen hybristä nyt ja kaksi ja puolituhatta vuotta sitten

Mitä tekemistä Oidipuksella on Stansvikin kanssa tai mitä tekemistä maankäyttö ja rakennuslailla (nomos) peruskallioiden ikiaikaisen oikeuden (dike) kanssa?

Sofokleen vanhuuden tragediassa Oidipus Kolonuksessa, monikärsinyt vanha sokea kulkuri, entinen valtion päämies Oidipus saapuu tyttärensä Antigonen kanssa Kolonuksen kaupunginosaan Ateenan kaupunkiin, jossa oli tuolloin vielä niin sanottua lähiluontoa ja asettuu Ateenan liepeille lähelle Eumenideille omistettua pyhää villiä lehtoa.

Tuo lehto on pyhä ja erillään kaupungin laista (nomos) ja ihmisen asettamista ja säätämistä laitumista (nomoi) ja niinpä kaupunkilaiset ovat peloissaan ja kauhuissaan kurjan pakolaispummilta näyttävän Oidipuksen astumisesta sinne etsimään turvapaikkaa.

Kaupungin mahtiäijät laulavatkin kuorossa, kun nykyhallitus ikään, että turvapaikananojat on ajettava pois, sillä vieraista voi olla vain harmia, nämä ovat synnyltään ja suvultaan jo pahoja ja voivat vieläpä aiheuttaa valtiolle/kaupungille uutta velkaa.

Villi lehto taas on omistettu Eumenideille, noille perustaltaan hyväntahtoisille naisille, joita kuitenkin myös raivottariksi kutsutaan, sillä he todellakin raivostuvat ikiaikaisen oikeuden loukkauksista ja piinaavat ikiaikaisia luonnon oikeuksia loukkaavia pahantekijöitä.

Mutta pelkkää Oidipuksen nimeä pelkäävä kaupungin äijien neuvosto, ei ymmärrä, että kaupungeista karkotettu ja viattomasti kärsinyt, mutta hybriksestään toipunut, kaiken kärsinyt sokea vanhus kuuluu nyt itsessään kaupungin lain sijaan korkeamman oikeuden alueelle ja villiin luontoon.

Lopulta tämä entinen itsevaltias palaa ja häviää tuon metsän siimekseen pois ihmisten rakennuslakien keskuudesta kuin sovittaen vihdoin aikaisemmat kaikkivaltaisen tietotaitonsa traagiset erheet (hamartia), joita myös synneiksi kristillisyydessä kutsuttiin.

Mutta niin antiikin Kreikassa kuin kristinuskossakin oli olemassa pyhän alue, jolle kaupunkilaisten ja vallanpitäjien hulluutta, väkivaltaa ja vainoa saattoi paeta, pyhän alue, joka suojeli turvapaikanhakijoita, kurjia ja vallattomia, villiä luontoa ja metsää ja myös pyhiä vanhoja rakennuksia ja kallioita teknisten itsevaltiaiden uudistussuunnitelmilta ja massoja liikuttavilta ideologioilta.

Tässä suhteessa ”mikään ei ole enää pyhää”, ei ole vain pateettinen konservatiivinen huudahdus, jolla haluttaisiin pitää väkisin yllä vanhoja ennakkoluuloja, tabuja, hierarkioita ja tehdä työtä vastavalistukselle.

Se on myös huolestunut ilmaus siitä, että mikään ei ole enää turvassa, suojassa hallitsijoiden ja näitä kannattavien massojen päähänpistoilta ja edistyksellisyyden tai muutoksen nimiin naamioiduilta tuhotöiltä.

Lisää Oidipuksen seikkailuista Kolonoksessa ja Stansvikissa, vanhuuden viisaudesta, kaupungin lain ja korkeimman oikeuden suhteesta ja monesta muusta asiasta voi kuulla taas syysloman jälkeen jatkuvilla Markun klassikkoluennoilla kulttuurikeskus Stoassa tiistaisin kello 18:45.

Luento Stoan isossa luentosalissa tiistaina 24.10 kello 18:45.

Tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.

Traaginen ajattelu: Sofokles VI

Traaginen ajattelu: Sofokles VI

Antigone III

Tiistaina 10.10 18:45 Stoassa traaginen ajattelu: Sofokles VI:  Antigone III. Vapaa pääsy !

 

Yläpuolella ymmärrys (froneô) kaiken on muun, mikä onneen (eudaimon) vie.

Sofokles: Antigone

Antiikin ajattelun klassikot III: Traaginen ajattelu II. Sofokles

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 5.9-14.11.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Miksi erheistä tulee edelleen traagisia?

Erehtyminen on inhimillistä (errare humanum est) on latinankielinen niin sanottu lentävä lause, joka on lennellyt tuhansia vuosia kuolevaisten suussa, vaikka edelleen joukossamme vaeltaa myös itsensä kuolemattomiksi ja erheettömiksi uskovia, jotka eivät koskaan erehdy tai ainakaan koskaan, ikinä, missään tapauksessa, myönnä erehtyneensä.

Erheen myöntäminen on nykyään vielä vaikeampaa erilaisten instituutioiden taholta, jotka käyttävät valtavan määrän energiaa ja resursseja mieluummin erheessä pysymiseen, kun sen myöntämiseen tai virheen korjaamiseen.

”Erehtyminen on inhimillistä” lausuma toimii nykyään myös helposti erheiden jatkuvana puolustuksena, ”Sori, että kävi nyt näin”, ”Vähän mokattiin, mutta kaikkihan erehtyy”, ”Rapatessa roiskuu”, ”Ohhoh kuinka kävikään, mutta näillä nyt mennään” jne.

Silloin unohdetaan lausuman jälkimmäinen tärkeä osa, joka kertoo, että vaikka erehtyminen on inhimillistä niin erheessä pysyminen on saatanallista (sed perseverare autem diabolicum).

Lausuma ilmenee Augustinuksella lähellä tätä muoto: On inhimillistä erehtyä, mutta saatanallista pitäytyy erheessä vihamielisyyden takia (Humanum fuit errare, diabolicum est per animositatem in errore manere).

Hieronymoksella taas muodossa: Koska on inhimillistä erehtyä niin on järkevää tunnustaa erehtyneensä (Igitur quia et errasse humanum est, et confiteri errorem prudentis.).

Erheen tunnustaminen ei ole kuitenkaan mikään kristinuskon tuoma hyve ja katolilaisethan jopa keksivät täysin epätraagisen ajatuksen johtajansa, Paavin, erehtymättömyydestä.

Erehtymisen tunnistaminen ja valmius sen korjaamiseen taas kuuluu antiikin pakana-ajatteluun. Lentävä lause löytyykin Ciceron filippolaispuheista muodossa: Kuka tahansa ihminen voi erehtyä, mutta vain tyhmä pysyy erheessä (Cuiusvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare.) Ja Cicero vuorostaan lainaa koko ajatuksen aikaisemmasta kreikkalaisesta ajattelusta ja tragedioista.

Tragedioiden keskiössä on kuolevaisten erehtyminen ja Sofokleen Antigonessa lausuma ihmisten erehtyväisyydestä on laitettu sokean transutietäjän Tereisiaksen suuhun opetuksen sanoina erehtymättömänä itsevaltiaana esiintyvälle Kreonille.

”Mieti tätä, poikaseni. Kaikille ihmisille on yhteistä erehtyminen. Mutta erehdyttyään ei mies ole typerä tai menetetty, jos hän etsii parannusta pahaan eikä kilpisty asenteisiinsa.”

ταῦτ᾽ οὖν, τέκνον, φρόνησον. ἀνθρώποισι γὰρ,  τοῖς πᾶσι κοινόν ἐστι τοὐξαμαρτάνειν: ἐπεὶ δ᾽ ἁμάρτῃ, κεῖνος οὐκέτ᾽ ἔστ᾽ ἀνὴρ, ἄβουλος οὐδ᾽ ἄνολβος, ὅστις ἐς κακὸν, πεσὼν ἀκῆται μηδ᾽ ἀκίνητος πέλῃ.

Tragedioista tuttu virhe ja erhe (hamartia), joka syöksee vallanpitäjät vallasta, tekee ylimyksistä kurjimuksia ja rankaisee röyhkeyttä, tarkoittaa alun perin osumista väärään, epäonnistumista osumisessa oikeaan.

Kristinusko nimeää samalla sanalla synnin käsitteensä ja lohduttaa myös meitä sanomalla kaikkien kuolevaisten olevan syntisiä, mutta samalla ajatellen, että armo saadaan uskon, eikä järjen kautta.

Alexander Pope kääntää lausumasta järjen korostuksen armon korostukseksi ja runoillee: “Erehtyminen on inhimillistä, anteeksianto jumalallista” (To err is human, to forgive divine.)

Kreikkalainen tragedia taas ei tunne jumalallista armoa erheessä pysyville, vaan kohtalon voima syöksee täysin armotta erheessä pitäytyvät ylimieliset tyhmyrit perikatoon ja kurjuuteen.

Niin käy myös Kreonille, joka lopulta tajuaa erheensä, mutta traagisesti liian myöhään sillä erhe on saanut jo traagiset mittasuhteet. Kreonin erhe on itse oman valtansa pyhittäminen, joka vaatii pitäytymistä erehtymättömyydessä antamatta periksi varsinkaan naisille koska se olisi jo akkamaista.

Kreon ei siis ole ”viisas (sofos), joka ei tunne häpeää (aiskhron) kun oppii (manthanein) aina uutta” ja vasta perikato saa tämän ymmärtämään tyhmyytensä olla korjaamatta erheitään.

Traaginen opetus, jonka sanoma ei ole vanhentunut parissa tuhannessa vuodessa, tai sitten sitä ei ole vain kuunneltu.

Mutta nyt siis traagisia opetuksia on mahdollista tulla kuuntelemaan Markun klassikkoluennoille Stoan suureen luentosaliin tiistaina 10.10, klo 18:45.

Älä sorru perikatoon, tule kuuntelemaan Sofokleen sanomaa!

Luento Stoan isossa luentosalissa tiistaina 10.10 kello 18:45.

Tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.

Traaginen ajattelu: Sofokles V

Traaginen ajattelu: Sofokles V

Antigone II

Tiistaina 3.10 18:45 Stoassa traaginen ajattelu: Sofokles V:  Antigone II. Vapaa pääsy !

 

On monenlaista kummaa/ hirmuista (ta deina) vaan oudoin/hirmuisin ompi ihminen (anthrôpou deinoteron).

Sofokles: Antigone

Antiikin ajattelun klassikot III: Traaginen ajattelu II. Sofokles

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 5.9-14.11.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Taaginen päätös

”Oi hirveää kuin päättäjä väärin päättää” huudahtaa vartija Sofokleen Antigone tragediassa, joka ei ole tragedia vain kahden oikeuden konfliktista vaan Kreonin, hallitsijan (kreíōn) hybriksestä ja tyranniasta kun tämä saa vastaansa vallalleen kettuilevan aikansa anarkistisen kettutytön, joka on uskollinen kauaskantoisimmille periaatteille kuin hallitsijan käskyille tai yleiselle mielipiteelle.

Vanhan kreikkalaisen viisauden mukaan miehen sielu, mieli ja taju voidaan oppia tuntemaan vasta kun on nähty miten tämä kokemuksen kautta käyttää hallitsijan valtaa ja säädöksiä. Ja kuten edelleen tiedetään juuri tässä suhteessa asiat eivät ole paljoakaan muuttuneet parissa tuhannessa vuodessa vaan ihmiset, jotka pääsevät käyttämään valtaa tai tekemään säädöksiä muuttuvat nopeasti kettuilevia tyttöjä vihaaviksi ja laajemmat maapallon ja ympäristön vaateet unohtaviksi itsevaltiaiksi, jotka lopulta kuten Kreon sortuvat omienkin elinehtojensa tuhoamiseen.

Tosin se mikä on muuttunut parissa tuhannessa vuodessa, on päättäjien traaginen vastuu, sillä kukaan ei enää ainakaan myönnä tekevänsä päätöksiä ja itse ihmisten hallinnassa itsevaltaisen tyrannin kasvot on korvannut kasvoton byrokratian ei-kenenkään valta, jossa ei tehdä traagisia oikeita tai vääriä päätöksiä vaan teknisiä toimenopiteitä tai teknisiä virheitä ja joiden vastaansanomatonta tyranniaa ei kuitenkaan yksikään korkeampi oikeus (dike) kykene tai suostu koskaan kumoamaan, eikä varsinkaan kettuilevien pikkutyttöjen uhma.

Mutta kuten Antigonen kuuluisa ja ironisestikin oodiksi ihmiselle nimetty ensimmäisen kuorolaulu kuuluu:

Kaikkea hirmuista on maailmassa, mutta hirmuisin on ihminen (polla ta deina kouden anthrōpou deinoteron pelei.)

Juuri taidollaan ja tekniikallaan tämä ylittää meret, kääntää maan hedelmälliseksi, voittaa villipedot ja kesyttää eläimet, rakentaa kaupungit ja rajuilman suojat, eikä missään muussa tämä kaikki neuvoinen (pantoporos) ole neuvoton (aporos) kuin Haadeen lopullisen vallan edessä, jota paeta ei voi edes teknisillä soteuudistuksilla.

Viimeinen tragedian kuorolaulu kuitenkin muistuttaa ei tämän välillä hyvän ja pahaan johdattava taito ja tekniikka pelasta ihmistä ja tämän ylimielistä mieltä ilman kokemuksen harkitsevaa järkeä (fronesis), joka kunnioittaa myös ylempiä periaatteita kuin vain vallan käskyjä, yleisön mielipidettä, legaalisia sääntöjä tai teknisiä proseduureja.

Tästä kaikesta lisää taas Markun tiistain klassikkoluennolla, jossa käydään 3.10 läpi Antigonea, tätä itse oikeuden totuutta ilmaisevaa ”oikeuden arkkitapausta” kuten nyt jo Haadeen asumuksiin Antigoneen seuraan siirtynyt oikeusfilosofi Ari Hirvonen asian runoili.

 Luento Stoan isossa luentosalissa tiistaina 3.10 kello 18:45.

Tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.

Traaginen ajattelu: Sofokles IV

Traaginen ajattelu: Sofokles IV

Antigone I

Tiistaina 27.9 18:45 Stoassa traaginen ajattelu: Sofokles III:  Antigone I. Vapaa pääsy !

 

On, hirveää (deinon) kun päättäjä väärin päättää

Sofokles: Antigone

Antiikin ajattelun klassikot III: Traaginen ajattelu II. Sofokles

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 5.9-14.11.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Antigone suomalaisuudessa

”Kukaan ei pysty paremmin kasvattamaan omaa aikaansa ja kansakuntaansa kuin runoilija” kirjoittaa kansallisfilosofimme Johan Snellman vuonna 1844 julkaisemassaan kirjallisuuskritiikissä, joka koski kansallisfilosofin vuorostaan juuri tuoksi kasvattavaksi kansallisrunoilijaksi määrittämän Johan Ludvig Runebergin runoutta.

Mutta kansallisfilosofi ei ollut täysin tyytyväinen kansallisrunoilijan kansan kasvatustyöhön ja niinpä näiden kansan kasvattajien, filosofin ja runoilijan, kesken syntyy kansalliskirjallinen kiista ja konflikti, jossa päädytään myös riitelemään erityisesti Antiikin traagista konfliktia edustavan Antigonen tulkinnasta.

Näin Dionysos festivaaleilla 442 ennen ajanlaskumme alkua ensiesityksen saanut Sofokleen Antigone löysi tiensä myös suomalaisuuden varsinaiseen ytimeen perustamaan sitä minkälaisiin siveellisiin voimiin tämä vasta muodostumassa oleva kansa pitäisi sen kansallisfilosofin ja kansallisrunoilijan mukaan kasvattaa.

Kansallisfilosofille kansallisrunoilijalle ja runoilijalle ylipäänsä merkittävä on juuri suhde kansaan ja Runebergille tämä oli Snellmanin mukaan erityisen haastavaa sillä tämä runoilija ”ei kuulu kansaan ja niin ollen puolustaa kansalle vierasta sivistystä”, mutta lunastaa kuitenkin paikkansa suomalaisten kansallisrunoilijana, suuresta rakkaudestaan kansaan. Ja Snellmanille henkisesti velttoa Suomen kansaa pitääkin sivistää, että se voisi vihdoin ottaa paikkansa sivistyneenä kansana kansakuntien joukossa.

Runebergin romanttinen eepos Kuningas Fjalar ei kuitenkaan täyttänyt filosofin toiveita kansallisrunoilijan kasvatustyöstä sillä rakentaen antiikin tragedian elementeistä romanttisen eepoksen, josta kuitenkin puuttui suomalaiskansallisesti romantiikan polttavat tunteet, se ei onnistunut kummassakaan, eikä varsinkaan tragedian ja romanssin hegeliläisessä täydentävässä kumoamisessa tapahtuvassa tulevaisuuden draamassa.

Kansallisrunoilija taas närkästyi kansallisfilosofin pyrkimyksestä tulkita tämän tuotantoa Hegeliläisin silmälasein ja halusi samalla kiistää myös itse Snellmanin opettajan Hegelin kuuluisan Antigone tulkinnan tragediasta siveellisyyden kahden muodon, perheen ja valtion, yhtäläisenä konfliktina.

Runebergille Hegelin tulkinnan mukaan Kreonin olisi pitänyt voittaa oma kiistansa Antigonen kanssa, mutta Sofokleshan oli juuri laittanut Kreonin kärsimään lopussa. Antigonen ytimessä ei ollut perheen ja valtion konflikti vaan jumalallisen lain ja maallisen hallitsijan konflikti.

Snellman taas näki Runebergin ymmärtäneen tragedian ja varsinkin Hegelin tulkinnan siitä täysin väärin sillä valtion valta ei suinkaan voi alistaa perheen rakkautta vaan näiden on täydennettävä toisiaan aivan kuten ”miehen ehdoton velvollisuus on yhtä lailla hoitaa ja suojella puolisoa ja lapsia, taloa ja kotia, kuin puolustaa porvarillista lakia ja oikeutta, hallitusta ja isänmaata.” Perhe ja valtio voivat toki joutua törmäyskurssille, mutta silloin kuin syynä on vain perheen jäsenen tai valtion hallitsijan egoistisista intresseistä, ei tästä synny kaunista tragediaa, ei sitä ylevää esitystä, johon johtaa juuri yhtä lailla oikeutettujen ja silti konfliktiin joutuvien siveellisten voimien törmäyksestä. Ja varsinainen traagisuus syntyy kun ”yksilö näyttää sortuvan yleisen edessä samojen intohimojen vuoksi, joiden kautta hän palvelee yleistä.”

Valtiomies ja valtion mies Snellman syyttikin runoilija Runebergia pyrkimyksestä esittää pelkkä ”tyhjä ja sisällyksetön uhma” traagisena ja sivuuttaa henkilöiden päämäärät ja objektiivinen todellisuus. Antigonen tragedian suuruus oli siinä, että sekä Antigone ja Kreon toimivat oikeutetun asian puolesta, perherakkauden ja valtion edun puolesta.

Herrat Hegel ja Snellman olivat siis tunteneet myötätuntoa myös Kreonia kohtaan, mutta vain vuotta ennen Snellmannin ja Runebergin kiistaa oli tanskalainen kynäniekka Kierkegaard julkaissut nimimerkillä Victor Eremita teoksen Joko Tai Elämän fragmentti, jossa samastui lähes täysin Antigoneen ja halusi tehdä tästä oma modernin versionsa, antaen tälle murheen tyttärelle oman ajatuksensa ja kivun kapalot. Kierkegaardille tämän oma aika erosi nimittäin antiikin ajasta suuremman epätoivon ja ahdistuksen osalta ja jos antiikissa suru oli ollut suurempaa, oli modernissa kristillisessä syyllisyyden maailmassa taas kipu suurempaa.

1800 luvuilta lähtien kaikkialla Euroopassa puhuttiinkin juuri Antigonesta, tästä Hegelin mukaan ”kaikkien aikojen ”erinomaisimmasta ja tyydyttävimmästä taideteoksesta.” Lopulta se  sai myös suomalaisen ensi-iltansa 1901 Helsingin Arkadia teatterissa. Nyt keskellä sortovuosia, edes Snellmanilaista ymmärrystä ei riittänyt enää hallitsija Kreonille vaan Antigonesta oli tullut ei vain perheen vaan itse kansan vastarinnan symboli.

Niinpä Kasvio kirjoitti Valvoja arvostelussaan teatterin tehneen ”vallan oikein ottamalla ohjelmistoonsa tämän helleniläiskultuurin ja -runouden ihanan tuotteen, jonka yleisinhimillisillä aatteilla on kauaskantavuus vuosituhansien läpi. Antigone on näet kreikkalaisista näytelmistä yleensä ja tekijänsä tuotteista erittäin se, jossa meidän käsitystämme loukkaava kohtalon sokea valta vähimmin tuntuu, sillä Antigone uhrautuu ylevän aatteen hyväksi, ja Kreon loukattuaan itsevaltaisella käskyllään ja Antigonen surmalla jumalten sekä ihmisten lakia saa omasta syystään ansaitun rangaistuksen.”

Ja mikäpä vielä parempaa, Antigonea esittänyt Rva Rautio [Katri Rautio] teki ”sen ihan kreikkalaisen ihanasti […] Tyynesti suloiset, tasasuhteisesti mitatut liikkeet ja plastilliset näytelmän luonteen waatimat asennot, äänen sointi, jossa kuulemme ylewän ja lujan mielen, jaloimman sisarlemmen ja sywän rakkauden wärin, muodostawat mitä ehjimmän ja liikuttawimman luoman.”

Viimeksi Antigonea taas esitettiin Tampereen työväenteatterissa 2019 ja enää sitä ei liitetty kansan poliittisiin ja siveellisiin kohtaloihin edes työväen teatterissa vaan sen mainostettiin kertovan siitä ”miten sietämätöntä on vain edustaa, kun sydän on murtunut. Se kertoo paineesta elää arvojensa mukaan. Se kertoo rakkaudesta, rakkaudesta.”

Jokainen aikakausi näyttääkin luovan oman Antigonensa, mutta mitä kaikkea Antigone voikaan kertoa rakkaudesta, oikeudesta, vallasta, hallinnasta, politiikasta, siitä lisää taas Markun klassikkoluennoilla Stoan isossa luentosalissa tiistaina 26.9 kello 18:45.

Tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.

Traaginen ajattelu: Sofokles III

Traaginen ajattelu: Sofokles III

Ihmisen kärsimyksen idea

Tiistaina 19.9 18:45 Stoassa traaginen ajattelu: Sofokles III: Oidipus ja Antigone. Vapaa pääsy !

 

Oi, hirveää (deinon) nähdä ihmisen kärsimys (pathos)

(ō deinon idein pathos anthrōpois)

Hirveintä (deinotaton) kaikesta, jota olen nähnyt

Sofokles: Oidipus Rex

Antiikin ajattelun klassikot III: Traaginen ajattelu II. Sofokles

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 5.9-14.11.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Mahtavimman miehen kaatumisesta elävältä haudattuun ylevimpään naiseen

Hirveää on nähdä ihmisen kärsimys ja siksi suljemme siltä niin usein silmämme, paitsi kun se fiktion muodossa tuo meille omituista nautintoa.

Ihmiskärsimyksen idea oli keskiössä antiikin tragediassa, joka ei vielä uskonut parhaaseen mahdolliseen maailmaan tai oikeutettuun kärsimykseen vaan pystyi usein vain lopulta voivottelemaan tuota näyltään kauhistuttavaa, mutta merkitykseltään vielä hämäräksi jäänyttä ideaa.

Uskontososiologiassaan Max Weber puhui antiikin theodikeasta onnekkuuden theodikena, joka halusi oikeuttaa onnekkuuden vähän samaan tapaan kuin aikamme kauniit ja rohkeat menestystarinat. Tätä vastaan taas suuret pelastususkonnot loivat kärsimyksen theodikean, antamaan oikeutusta ja merkitystä yksilön kärsimykselle. Sekä suhteelliselle kärsimykselle eli juuri tuon onnekkuuden niin epätasaiselle jakautumiselle ja toisaalta taas absoluuttiselle kärsimykselle, sille että elämä ei ole vain onnea vaan kärsimystä. Samalla ne yrittivät selittää empiirisen kokemuksen paradoksin eli sen miksi ihmisen onnekkuus ja hyvyys eivät juuri vastaa toisiaan vaan päinvastoin pahat saavat aina rahapalkkansa ja hyvät kärsivät.

Tragedia ei oikeastaan kuulu näihin kumpaakaan Weberin vaihtoehtoon, se ei tarjoa kärsimykselle vielä pelastususkollista oikeutusta, mutta eroaa jo puhtaan onnekkuuden theodikeasta. Onnekkuus häviää hetkessä kurjuuteen ja jalotkin luonteet joutuvat kärsimään.

Tänään jatketaan vielä Sofokleen Oidipuksesta ja mahtavimman ja onnekkaimman syöksykierteestä kurjimpaan onnettomuuteen ja seuraavaksi siirrytäänkin sitten pitkään täydellisimpänä taideteoksena pidettyyn Sofokleen Antigoneen, jossa Hegelin sanoin ilmaantuvat traagisen esityksen puhtaimmat voimat muodostaen eettisen olemassaolomme täydellisen todellisuuden

Sofokleen Oidipuksesta ja kenties vähän jo Antigonesta puhutaan siis tiistain 19.9 kello 18:45 Stoassa ja tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.

Traaginen ajattelu: Sofokles II

Traaginen ajattelu: Sofokles II

Itsevaltiaan kohtalo: Entä jos Putin ei olekaan Oidipus? 

Tiistaina 12.9 18:45 Stoassa traaginen ajattelu: Sofokles II: Oidipus. Vapaa pääsy !

 

Ennen päivän viimeisen näkemistä, en ketään kuolevaista onnekkaaksi (olbizō) kiitä,

ennen kuin on elämänsä rajan ylittänyt tuskan tunteet karttaen

Sofokles: Oidipus Rex

Antiikin ajattelun klassikot III: Traaginen ajattelu II. Sofokles

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 5.9-14.11.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Mutta entä jos Putin ei olekaan Oidipus, jos suurta traagista käännettä ei tulekaan

Freud kuuluisasti uskoi, että Sofokleen Oidipus tragedia koskettaa meitä enemmän kuin mikään moderni kohtalon draama siksi, että siinä kyse ei ole vain mielivaltaisesta kohtalosta vaan sisäisestä pakosta sillä jokainen on ”kerran orastuksessaan ja fantasiassaan tuollainen Oidipus ja jokainen kauhistuu tuon unelman täyttymyksen todellisuuden edessä tukahduttamisen täydellä määrällä, joka erottaa hänen lapsuuden tilansa nykyisestä.”

Freud teki Oidipuksesta torjutun halun hahmon, halun ihmisen par excellence, siinä missä Schelling ja Hegel olivat tehneet Sfinksin arvoituksen ratkaisseesta Oidipuksesta filosofin, tiedon traagisen hahmon. Hegelille Oidipus seisoi ja kaatui idän ja lännen rajalla ja kuvastaa länsimaisen ihmisen itsetietoisuuden ratkaisua Egyptissä arvoitukseksi kohonneen itämaisen hengen ongelmasta. Ja silti juuri teoistaan tietämätön Oidipus on sidottu edelleen tietämättömyyden kauheuksiin, jotka voi karkottaa vain todellinen tieto ja siveellinen kirkkaus, joka muokataan kansalaislakien ja poliittisen vapauden avulla ja sovitetaan yhteen kauneuden hengen kanssa.

Kreikkalaisessa kuvastossa ja sen orastavan demokratian poliittisessa psykologiassa Oidipus, tietävä kampurajalka, on kuitenkin ennen kaikkea ontuvan itsevaltiaan hahmo, ihmisistä mahtavin, maansa pelastaja (soter), joka lopulta etsiessään vallallaan ratkaisua ahdinkoon törmää oman valtansa hirvittävään alkuperään ja kaatuu kaikkein korkeimmalta ”hirveyteen (deinon), jota ei ole kuultu, ei nähty.” Parhaasta tulee kauhein. Tyrannista surkein, kurja, ulossuljettu farmakon.

Freudin mukaan äitinsä kanssa makaaminen oli muinainen uni ja ainakin kaikkien pikkupoikien torjuttu halu. Tiedä häntä, nykyäänhän on enemmän kuin muodikasta lähinnä naureskella Freudin fantasioille. Mutta entäpä antiikin demokraattisen kansanteatterin fantasia?

Demokraattinen mielikuvitus on aina uneksinut kansan itsensä itsevaltiaaksi huutaman tyrannin lopullisesta kaatumisesta. Kansan pelastaja kääntyykin sen kiroamaksi. Valta nostaa korkeuksiin, josta välttämättä pudotaan pohjalle.

Me Oidipuksen tragedian värittämän lännen jälkeläiset ja demokraattinen itsetietoisuutemme uskomme tähän välttämättömyyteen.

Kohta Putin kaatuu. Kohta tulee käänne. Tyranniksi noussut pelastaja tekee päivä päivältä traagisempia virheitä, ihan kohta Putin luhistuu.  Lähes joka toinen iltapäivälehtien lööppi julistaa, ”Putinin loppu on lähellä”, ”Putin ei näe enää uutta talvea”, ” “Putin kaatuu muutamassa kuukaudessa”.

Asiantuntija asiantuntijan perään toistavat samaa sanomaa ja me fantasioimme jo etukäteen häväistystä Putinista, joka bunkkerissa  vapisevan Hitlerin, maakuopassa piileskelevän Saddamin jne, tavoin on lopulta syösty korkeuksista lokaan.

Mutta entäpä jos kaikki asiantuntijat toistavatkin vain Sofokleen tragediaa, uskovat sen ikuiseen paluuseen politiikan maailmassa. Entä jos käännettä ei tule ja Putin ei olekaan traaginen hahmo vaan toisin kuin Oidipus ”elämänsä päähän pääsee tuskat ja kauhut karttaen.”

Entäpä jos Venäjä onkin enemmän itää ja idän itsetietoisuuteen ja arkkitarinaan ei kuulu itsevaltiaiden kaatuminen vaan kuoleminen rauhassa ja tyytyväisenä sängyssä.

Tämä on niin sietämätön ajatus, että kannattaa tulla kuuntelemaan Markun Sofokleen Oidipus luentoja ja uskoa mieluummin antiikin demokratian traagiseen totuuteen itsevaltiaista.

Sofokleen Oidipuksesta puhutaan tiistain 12.9 kello 18:45 Stoassa lisää ja tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.