1. Tosi maailma viisaiden, hurskaiden ja hyveellisten ulottuvilla – hän elää siinä ja on sitä.

(Idean vanhin muoto, suhteellisen älykäs, yksinkertainen ja vakuuttava. Kiertoilmauksen lausuma: “Minä, Platon, olen totuus”.)

2. Tosi maailma, toistaiseksi ulottumattomissa, mutta luvattu viisaille, hurskaille ja hyveellisille (”katuvalle syntiselle”).

(Ajatuksen edistyminen: siitä tulee hienompi, salakavalampi, käsittämättömämpi – siitä tulee nainen, siitä tulee kristitty…)

3. Tosi maailma, saavuttamaton, todistamaton ja lupaamaton, mutta jo sen ajattelu on lohdutus, velvollisuus ja käsky.

(Perustaltaan vanha aurinko, mutta sumun ja skeptismin kautta nähtynä. Ideasta on tullut ylevä, kalpea, pohjoinen, Königsbergiläinen.)

4. Tosi maailma – saavuttamattomissa? Joka tapauksessa saavuttamatta. Ja saavuttamatta myös tuntematon.

Ei siis lohduttava, lunastava tai velvoittava: miten jokin tuntematon voisi meitä velvoittaa?

(Harmaa aamu. Ensimmäinen järjen haukotus. Positivismin kukonlaulu.)

“Tosi maailma” – idea, joka ei ole enää hyödyllinen mihinkään, ei enää edes velvoittava – turha, tarpeettomaksi tullut idea, siten kumottu idea: poistakaamme se!

(Valoisa päivä; aamiainen; bon senssin ja hilpeyden paluu; Platonin häpeällinen punastuminen; kaikkien vapaiden henkien helvetillinen melu.)

6. Poistimme tosi maailman: mikä maailma jäi jäljelle?   Ehkäpä näennäinen (scheinbare)? … Mutta ei! Todellisen maailman kanssa olemme myös lakkauttaneet näennäisen!

(Keskipäivä, lyhimmän varjon hetki, pisimmän erheen loppu, ihmiskunnan huippuhetki, INCIPIT ZARATHUSTRA.)