Two Treatises of Government. Edited Thomas Hollis. A. Millar, London 1764.

Two Treatises of Government: A Critical Edition with an Introduction and Apparatus Criticus by Peter Laslett. Cambridge University Press, 1967.

Two Treatises of Government: Edited with an Introduction and notes by Peter Laslett. Student edition. Cambridge University Press, 1988.

Two Treatises of Government and A Letter Concerning Toleration. Edited and with an Introduction by Ian Shapiro with essays by John Dunn, Ruth W. Grant and Ian Shapiro. Yale University Press, New Haven and London 2003.

Tutkielma hallitusvallasta. Tutkimus poliittisen vallan alkuperästä, laajuudesta ja tarkoituksesta. Suomennos ja esipuhe Mikko Yrjönsuuri. Gaudeamus 1995

Esipuhe

Kirja I: Sir Robert Filmerin ja hänen seuraajiensa väärät periaatteet ja perustat selvitetään ja kumotaan.

I.

II: Isänvallasta ja kuninkaallisesta vallasta – Of Paternal and Regal Power.

III-VI: Aatamin oikeudesta suvereniteettiin – Of Adam’s Title to Sovereignty 

III – luomisen perusteella (by Creation)

IV – vallan antamisen perusteella -(by donation)

V – Eevan alistamisen perusteella – (by the Subjection of Eve

VI – Isyyden perusteella – (by Fatherhood)

VII Isyys ja omaisuus ymmärrettyinä suvereniteetin lähteiksi – (Of Fatherhood and Property considered together as Fountains of Sovereignty.)

Aatamin suvereenin monarkkisen vallan siirtämisestä  – (Of the Conveyance of Adam’s sovereign Monarchical Power.)

VIII Aatamin suvereenin monarkkisen vallan siirtämisestä  – (Of the Conveyance of Adam’s sovereign Monarchical Power.)

IX Aatamilta peritystä yksinvallasta – (Of Monarchy, by Inheritance from Adam.)

X Aatamin yksinvallan perillisestä – (Of the Heir to Adam’s Monarchical Power.)

XI Kuka on PERILLINEN?  (Who HEIR?)

Kirja II: Essee koskien kansalaishallinnon todellista alkuperää, laajuutta ja tarkoitusta.

I:  Johdanto: Poliittisesta vallasta (Of Political Power)

Poliittista valtaa pidän siis oikeutena tehdä lakeja, joihin liittyy kuolemanrangaistuksia, ja vastaavasti kaikki vähäisempiä rangaistuksia, omaisuuden säätelyn ja suojelemisen tarkoituksessa, ja käyttää yhteisön voimaa tällaisten lakien toimeenpanossa ja yhteishyvän (commonwealth) puolustamisessa vieraalta vahingolta, ja kaikki tämä vain yleisen edun (public good) vuoksi.

II: Luonnontilasta (Of the State of Nature)

Ymmärtääksemme poliittisen vallan oikein ja johtaaksemme sen alkuperästään, meidän on tarkasteltava, missä tilassa kaikki ihmiset luonnostaan ​​ovat, ja että

se on täydellisen vapauden tila, jossa he voivat määrätä teoistaan, käyttää omaisuuttaan ja henkilöään luonnollisen lain rajoissa niin kuin katsovat soveliaaksi, kysymättä lupaa tai riippumattomina kenenkään muun ihmisen tahdoista.

Se on myös tasavertaisuuden tila, jossa kaikki valta ja oikeudenkäyttö on vastavuoroista, eikä kenelläkään ole sitä enempää kuin toisella. Mikään ei ole ilmeisempää kuin se, että saman lajin ja säädyn olennot syntyvät erotuksettomasti hyödyntämään samaa luontoa ja samojen kykyjen käytön tulisi myös olla tasa-arvoista yhden ja kaikkien kesken alempiarvoisuutta tai alamaisuutta ellei heidän kaikkien herra ja mestari millään ilmeisellä tahtonsa julistuksella asettaisi toista toista ylemmäksi ja antaisi tälle selvän ja selkeä nimityksen, kiistattoman oikeuden herruuteen ja suvereniteettiin.

6. Vaikka tämän on vapauden tila, se ei silti ole kurittomuuden (licence) tila. Vaikka ihmisellä on tässä tilassa kontrolloimaton vapaus käyttää (dispose) henkilöään ja omaisuuttaan, hänelle ei ole vapautta tuhota itseään tai mitään omistamaansa olentoa ellei sitä vaadi jokin jalompi tehtävä kuin sen silkka säilyttäminen.

Luonnontilaa hallitsee kaikkia velvoittava luonnollinen laki ja järki, joka on tuo laki, opettaa koko ihmiskunnalle, joka tahtoo konsultoida sitä, että koska kaikki ovat tasavertaisia ja itsenäisiä, kukaan ei saisi vahingoittaa toisen elämää, terveyttä, vapautta tai omistuksia. 

Sillä kaikki ihmiset ovat yhden kaikkivoivan ja äärettömän viisaan Tekijän ammattitaitoa (workmanship), kaikki yhden suvereenin Herran palvelijoita ja lähetetty maailmaan hänen määräyksestään ja hänen asialleen.

He ovat Hänen omaisuuttaan (propertry), jonka ammattitaidolla heidät on tehty kestämään hänen eikä kenenkään toisen nautinnoksi.

Jokainen on velvollinen säilyttämään (preserve) itsensä eikä lopettamaan tilaansa tahdostaan, vastaavasti, kun ei jouduta kilpailemaan omasta säilymisestä, kunkin tulee suojella muuta ihmiskuntaa niin paljon kuin voi. Kukaan ei saa, paitsi rikollisen oikeudenmukaisen rangaistuksen yhteydessä, riistää tai vahingoittaa toisen elämää tai sellaista, mikä edistää elämän, vapauden, terveyden, koskemattomuuden (limb) tai hyödykkeiden (goods) säilyttämistä

7. Luonnon lain toimeenpano on luonnontilassa laitettu jokaisen ihmisen käsiin. Tämän vuoksi jokaisella on oikeus rangaista tuon lain rikkojia siinä suhteessa kuin se voi pidättää sen loukkaamista. Kuten kaikki muutkin tämän maailman ihmistä koskevat lait, luonnollinen laki olisi turha, jollei kenelläkään olisi luonnontilassa valtaa tuon lain toimeenpanoon ja siis viattomien suojelemiseen ja hyökkääjien hillitsemiseen.

8. Tässä tapauksessa ja tällä perusteella kaikilla ihmisillä on  oikeus rangaista rikollista ja olla luonnolisen lain toimeenpanija.

14. Usein kysytään ikään kuin vahvana vastaväitteenä, että missä on nyt tai on ikinä ollut ihmisiä tällaisessa luonnontilassa?

Tähän riittää vastaukseksi seuraava: koska kaikki ruhtinaat ja itsenäisten hallitusten hallitsijat ympäri maailmaa ovat keskenään luonnon tilassa; maailmassa on selvästi aina ollut ja aina tulee olemaan ihmisiä tuossa tilassa.

Olen nimennyt kaikki itsenäisten yhteisöjen hallitsijat, riippumatta siitä ovatko he liitossa toistensa kanssa, koska kaikki sopimukset eivät lopeta ihmisten välistä luonnontilaa vaan ainoastaan sellainen, jossa keskinäisesti sovitaan yhdessä yhdistymisestä yhdeksi yhteisöksi ja tehdään yksi poliittinen ruumis (body politic); ihmiset voivat tehdä muunlaisia lupauksia ja sopimuksia keskenään luonnontilassa pysyen.

Totuus ja luottavuus kuuluvat ihmisille ihmisinä, ei yhteiskunnan jäseninä.

III: Sotatilasta (Of the State of War)

Sotatila on vihollisuuksien ja tuhoamisen tila. Jos siis joku julistaa sanalla tai teolla ryhtyvänsä, ei kiivastuneeseen ja hätäiseen, vaan vakaasti harkittuun hankkeeseen riistää toisen ihmisen elämä, tämä asettaa hänet sotatilaan sitä vastaan, johon hänen julistamansa hanke kohdistuu. Tällöin hän jättää elämänsä toisen valtaan.

19. Tässä näemme, että luonnontilan ja sotatilan välillä on selvä ero. Jotkut ovat sotkeneet nämä kaksi, vaikka ne ovat yhtä kaukana toisistaan kuin rauhan, hyvän tahdon, keskinäisen avustamisen ja suojelun tila on vihollisuuksien, pahan tahdon, väkivallan ja keskinäisen tuhoamisen tilasta.

Luonnontila on varsinaisesti tila, jossa ihmiset elävät yhdessä järjen ohjaamina ilman ylempää maanpäällistä yhteistä auktoriteettia tuomitsemassa heidän välillään.

Mutta voimankäyttö tai julistettu voimankäytön suunnitelma toisen henkilöä vastaan, siellä missä ole yhteistä maanpäällistä esivaltaa (superior), johon voisi vedota avuksi, on sotatila.

Kun puuttuu yhteinen tuomari, jolla on auktoriteetti, kaikki ihmiset ovat luonontilassa.

Voimakäyttö toista henkilöä vastaan ilman oikeutta tuottaa sotatilan, oli yhtyeinen tuomari tai ei. 

21. Yksi tärkeä syy asettua yhteiskuntaan ja jättää luonnontila on välttää tälläinen sotatila (jossa ei voida vedota kuin taivaaseen, mutta johon pienikin kiista pyrkii johtamaan, ellei kiistelijöiden välillä ole auktoriteettia ratkaisijaksi) Sillä siellä, missä on maan päällä auktoriteetti, valta, jolta voi anoa tuke, sotatilan jatkuminen vältetään ja kiistan ratkaisee tuo valta.

IV: Orjuudesta (Of Slavery)

23. Tämä on täydellinen orjuuden tila, joka ei ole mitään muuta kuin sotatila, joka jatkui laillisen valloittajan ja vangin välillä, sillä jos kerran sopimus (compact) astuu heidän välilleen ja he sopivat rajallisesta vallasta toiselta puolella, ja tottelevaisuudesta toisaalta, sotatila ja orjuus lakkaavat niin kauan kuin sopimus kestää; sillä, kuten on sanottu, kukaan ei voi sovitusti luovuttaa toiselle sitä, mitä hänellä ei itsellään ole – valtaa oman elämänsä ylitse.

V: Omaisuudesta (Of Property)

24. Jos tarkastelemme luonnollista järkeä, se kertoo meille, että synnyttyään kerran, ihmisillä on oikeus itsensä säilyttämiseen ja siten myös ruokaan ja juomaan ynnä muuhun sellaiseen, mitä luonto tarjoaa hänelle hengenpitimiksi.

Myös  Ilmoitus kertoo meille Jumalan antimista Aatamille, Nooalle ja hänen pojilleen. ”Maan hän on antanut ihmisten lapsille”(Ps 115:16), Antanut sen ihmisille yhteiseksi. 

Mutta tämän olettaen, joillekin näyttää hyvin suurelta hankaluudelta, miten kukaan voi ikinä saada mitään omaisuudekseen.

[…]  Miten oli mahdollista saada omaisuudeksi erinäisiä osia siitä mitä Jumalan oli antanut ihmiskunnalle yhteiseksi ja tämä ilman mitään yhteisomaisuuden haltijoiden ilmaisemaa sopimusta.

The “labour” of his body and the “work” of his hands, we may say, are properly his

27. Vaikka maa ja kaikki alemmat olennot ovat kaikille ihmisille yhteisiä, silti jokaisella ihmisellä olisi ”omaisuus” omassa henkilössään (person).

Siihen kellään ei ole mitään oikeutta paitsi hänellä itsellään.

Voisimme sanoa, että hänen ruumiinsa työ (labour) ja hänen käsiensä aikaansaannokset (work) ovat varsinaisesti hänen.

Kun ihminen siirtää jotakin tilasta, johon luonto on sen tuottanut ja jättänyt, hän on sekoittanut siihen omaa työtään (labour) ja liittänyt siihen jotakin omaansa ja siten tekee siitä omaisuuttaan. ‘

Hän ottaa sen yhteisestä tilasta, johon luonto on sen asettanut, ja tämä työ (labour) kytkee siihen jotakin, joka sulkee pois muiden ihmisten yhteiset oikeudet.

Sillä tämä työ (labour) on näet työläisen (labourer) epäilemätöntä omaisuutta, kellään muulla ei voi olla oikeutta siihen mihin se on kerran liitetty, ainakaan niin kauan, kuin myös muille yhteistä on jäljellä tarpeeksi ja yhtä hyvää.

Se, joka saa ravintoa tammen alta poimimistaan ​​tammenterhoista tai metsän puista poimimistaan ​​omenoista, on varmasti ominut ne itselleen. Kukaan ei voi kieltää, että ravinto on hänen.

Kysyn sitten, milloin he alkoivat olla hänen?

Silloinko kun ne sulivat hänen vastassaan? Vai silloin kuin hän söi? Vai silloin kun keitti ne tai toi kotiin? Vai silloin kun hän ne poimi? 

Ja on selvää, että jos ensimmäinen kerääminen ei tehnyt niistä hänen omiaan, ei mikään muukaan voisi tehdä.

Tuo työ (labour) teki eron niiden ja yhteisen välillä.

Se lisäsi niihin jotakin enemmän kuin Luonto, kaikkien yhteinen äiti, oli tehnyt, ja niin niistä tuli hänen yksityinen oikeutensa.

Siten hevoseni pureskelema ruoho, palvelijani leikkaamat nurmet ja malmi, jonka olen kaivanut mistä tahansa paikasta, jossa minulla on niihin yhteinen oikeus muiden kanssa, tulevat minun omaisuudekseni ilman kenenkään luovusta tai suostumusta.

Työ (labour), joka oli minun, poistaen ne siitä yhteisestä tilasta, jossa ne olivat, on kiinnittänyt omaisuuteni niihin.

VI: Isänvallasta (Of Paternal Power)

VII: Poliittisesta eli kansalaisyhteiskunnasta (Of Political or Civil Society)

IX: Poliittisten yhteisöjen päämääristä (Of the Ends of Political Society and Government)

Jos ihminen kerran luonnontilassa on niin vapaa kuin olen sanonut, jos hän on oman henkilönsä ja omaisuutensa ehdoton isäntä, tasavertainen suurimpien kanssa eikä kenenkään alamainen, niin miksi hän sitten  jättää vapautensa, tämän valtakunnan ja alistuu jonkin toisen vallan hallintaan ja kontrolliin?

Ilmeinen vastaus tähän on se, että vaikka hänellä on luonnontilassa tällainen oikeus, niin siitä nauttiminen on kuitenkin hyvin epävarmaa ja jatkuvasti alttiina toisten hyökkäyksille.

Sillä kaikki ollessa yhtä paljon kuninkaita kun hän, jokainen tasavertainen hänen kanssaan ja enemmistö ei ankaria tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden noudattajia, nautinto omaisuudestaan, joka hänellä on tässä tilassa on hyvin turvatonta ja epävarmaa.

Omaisuuden säilyttäminen

Tämä saa hän tahtomaan lopettamaan tämä tilan, joka oli se kuinka vapaa tahansa, on täynnä pelkoja ja jatkuvia vaaroja. Hän ei siis ilman syytä pyri pois siitä ja ole halukas liittymään yhteiskuntaan muiden jo yhdistyneiden kanssa tai joilla on mieli yhdistyä yhteisen elämänsä, vapauksiensa ja maidensa säilyttämiseksi, joita kutsun yleisnimellä – omaisuus.

Siten suurin ja pääasiallinen päämäärä ihmisten liittyessä valtioksi (commonwealths) ja asettuessaan hallinnan alle on siis omaisuuden (property) säilyttäminen, joka on luonnontilassa monessa suhteessa puutteellista.

Kun ihmiset liittyvät yhteiskuntaan, he luopuvat tasavertaisuudesta, vapaudesta ja toimeenpanovallasta, jotka heillä oli luonnontilassa. He antavat nämä yhteiskunnan (society) käsiin ja niin laajasti järjestettäväksi lainsäädännön taholta kun yhteiskunnan hyvä sitä vaatii, kuitenkin jokaisen pyrkimyksenähän on paremmin säilyttää itsensä, vapautensa ja omaisuutensa. (Minkään järkevän olennon ei voida olettaa pyrkivän muuttamaan tilaansa huonommaksi.)

Yhteiskunnan tai lainsäädännön vallan ei koskaan voida olettaa ulottuvan laajemmalle kuin yhteiseen hyvään.  

X: Yhteishyvän muodoista (Of the Forms of a Commonwealth)

133. Yhteishyvällä (Common-wealth) minun on koko ajan ymmärrettävä tarkoittavan mitä hyvänsä itsenäistä yhteisöä (independent community), ei demokratiaa tai mitään tiettyä hallintomuotoa. Latinaksi tästä käytettiin sanaa Civitas, jota meidän kielessämme parhaiten vastaan sana valtio/yhteishyvä  (Common-wealth). Se ilmaisee täsmällisimmin tallaista ihmisten/miesten yhteiskuntaa (Society of Men), jota yhteisö (community) tai Kaupunki (Citty) ei englanniksi tee. Sillä hallituksessa (Government) voi olla alisteisia yhteisöjä (communities) ja kaupungilla (City) on meillä hyvin eri merkitys kuin yhteishyvällä (common-wealth).   

XI. Lainsäädäntövallan laajuudesta (Of the Extent of the Legislative Power)

XII. Yhteishyvän lainsäädännöllisestä (Legislative), toimeenpanevasta (Executive) ja liittovaltaisesta (Federative) vallasta.

XIII. Yhteishyvän eri valtojen alisteisuudesta

XIV. Etuoikeuksista / erivapauksista (Prerogative)

§159.  On monenlaisia asioita, joista laki ei millään voi huolehtia, vaan ne on välttämättä jätettävä toimenpanovaltaa käyttävän harkintaan. Hän antaa määräykset yleisen hyvän ja edun mukaisesti.

§160. Tätä valtaa toimia yleisen hyvän parhaaksi harkinnalla ilman lain määräystä ja joskus jopa sitä vastaan, on se mitä kutsutaan erivapaudeksi (Prerogative).

XV. Isänvallasta, poliittisesta vallasta ja despoottisesta vallasta

XVI. Valloittamisesta (Conquest)

XVI. Vallankaappauksesta (Usurpation)

XVII. Tyranniasta (Of Tyranny)

199. Kuten vallankaappaus on vallan harjoittamista, johon toisella on oikeus, niin vastaavasti tyrannia on vallan harjoittamista ylitse oikeuden, mihin kenelläkään ei voi olla oikeutta.

Ja tämä on vallan joka on jollakin käsissään käyttämistä omaksi yksityiseksi ja erityiseksi edukseen, eikä vallan kohteena olevien hyväksi.

Kun hallitsija, nimityksestään huolimatta, tekee omasta tahdostaan lain sijaan säännön (rule). Ja hänen käskynsä ja toimensa eivät tähtää kansan omaisuuden suojeluun, vaan hän oman kunnianhimonsa, kostonhalunsa, ahneutensa tai muiden vaihtelevien passioiden tyydyttämiseen.

§ 201. On virhe ajatella, että tämä vika kuuluu ainoastaan monarkkioihin, muut hallitusmuodot ovat yhtä alttiita sille. Aina kun valtaa, joka on saatu ihmisten hallitsemiseen ja heidän omaisuutensa suojelemiseen, käytetään muihin päämääriin ja sitä käytetään köyhdyttämään, ahdistelemaan ja alistamaan heidät mielivaltaisiin ja epäsäännöllisiin määräyksiin – siitä tulee tyranniaa, käyttää sitä sitten yksi tai useampi.

§ 202. Aina kun laki loppuu, tyrannia alkaa, jos laki ylitetään toisen vahingoksi. Ja kuka tahansa auktoriteettiasemassa ylittää lain hänelle antaman vallan ja käyttää komennossaan olevia voimia alamaisia vastaan tavalla, jota laki ei salli, hän lakkaa olemasta rauhantuomari (magistrate) ja toimien vailla auktoriteettia, voidaan häntä vastustaa aivan kuten ketä tahansa, joka väkivalloin loukkaa toisen oikeuksia.

XVIII.   Hallinnon hajoamisesta (Of the Dissolution of Government)

241. Mutta tämä kysymys (“Kuka tuomitsee?”) ei voi tarkoittaa, että tuomaria ei ole ollenkaan: sillä missä ei ole tuomiota maan päällä ratkaisemaan ihmisten välisiä kiistoja, Jumala taivaassa on tuomari.

Hän yksin, se on totta, on oikeuden tuomari.

Mutta jokainen on itsensä tuomari, kuten kaikissa muissakin tapauksissa, tässäkin, onko toinen asettanut itsensä sodan tilaan hänen kanssaan ja tuleeko hänen vedota korkeimpaan tuomariin, kuten Jefta teki.

§ 242.  Jos ruhtinaan ja joidenkin kansalaisten välille nousee kiistaa sellaisesta asiasta, josta laki vaikenee tai on epäselvä, ja asialla on suuri merkitys, niin pitäisin tällaisessa tapauksessa sopivampana ratkaisijana kansaa kokonaisuutena.

§ 243. Jokaisen yksilön yhteiskunnalle liittyessään antama valta ei koskaan yhteiskunnan olemassaolon aikana voi palata takaisin yksilöille. Se pysyy aina yhteisöllä. Muutoin ei voi olla yhteisöä eikä yhteishyvää, mikä olisi vastoin alkuperäistä sopimusta.

Niin myös silloin, kun yhteiskunta on asettanut lainsäätäjän johonkin ihmisten kokoukseen, jatkamaan heissä ja heidän seuraajissaan ohjauksellaan ja auktoriteetillaan tarjoamaan tällaisia ​​seuraajia. Lainsäädäntä ei voi koskaan palautua kansalle niin kauan kuin tämä hallinto kestää; koska he ovat antaneet lainsäätäjälle vallan jatkaa ikuisesti, he ovat luovuttaneet poliittisen valtansa lainsäätäjälle eivätkä voi saada sitä takaisin.

Paitsi jos he ovat asettaneet rajoituksia lainsäädäntönsä kestolle ja tehneet tämän ylimmän vallan missä tahansa henkilössä tai kokouksessa vain väliaikaiseksi; tai kun auktoriteettiasemissa olevien epäonnistuminen menettää sen.

Menetettäessä tai määrätyn ajan määräytyessä valta palautuu yhteiskunnalle, ja kansalla on oikeus toimia ylimpänä ja jatkaa lainsäädäntöä keskenään tai pystyttää uusi muoto, tai vanhan muodon alla siirtää se uusiin käsiin, aivan kuten he hyväksi ajattelevat.