Tervetuloa tutkimus- ja opetussivustolleni !
Interrete ergo sum
Olen Markku Koivusalo. Yleisen valtio-opin dosentti Helsingin yliopistossa.
Tällä hetkellä toimin vapaana kirjoittajana ja luennoitsijana sekä Hietsun paviljongin toiminnanjohtajana.
Kuka?
- Markku Koivusalo
- Valtiotieteiden tohtori, dosentti HY
- markku.koivusalo@helsinki.fi
- +358 503385771
- Hiekkarannantie 9, 00100 HKI 10
Mitä?
Olen yleisen valtio-opin tohtori ja dosentti Helsingin yliopistossa ja opettanut lähes 30-vuotta erityisesti yhteiskuntateoriaa ja poliittista filosofiaa, mutta myös yleistä valtio-oppia, maailmanpolitiikkaa ja hallintotieteitä.
Opiskelin valtio-oppia, filosofiaa ja sosiologiaa Helsingin ja Edinburghin yliopistoissa 1988–1995, jonka jälkeen toimin useissa eri tutkimusprojekteissa ja väittelin lopulta vuonna 2012 Michel Foucault’n ajattelujärjestelmästä. Dosentuurin sain vuonna 2013.
Olen ollut aina hyvin monitieteellisesti suuntautunut ja luennoinut ja kirjoittanut yleisesti filosofiasta, ihmistieteistä, kulttuuritieteistä ja myös taideteorioista.
Valtio-oppia olen opettanut Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Lisäksi olen toiminut vierailevan luennoitsijana sosiologiassa, sosiaalipolitiikassa ja oikeustieteellisessä ja etenkin taideyliopistoissa (Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia) ja Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Lisäksi olen opettanut vapaassa aikuiskoulutuksessa sekä avoimessa yliopistossa että työväenopistossa.
Olen myös toiminut aktiivisesti kolmannella sektorilla ja monitieteellisissä ja taiteellisissa yhdistyksissä. Tutkijaliittoa vedin yli 10 vuotta.
Tällä hetkellä toimin sekä Hietsun paviljongin toiminnanjohtajana kehittäen siitä vapaan taiteen ja tieteen kulttuuritaloa että vapaana tutkija ja luennoitsijana eri yliopistoissa ja aikuiskoulutuksessa.
Pidän jatkuvaa luentokurssia Markku ja klassikot Helsingin työväenopistossa, valtio-opin teoreetikko luentoja vuosittain Turun yliopistossa ja kirjoitan myös Koneen apurahan turvin kirjaa Hannah Arendtin ajattelusta.
Sivustolta löydät linkit erilaisiin projekteihini, opetukseeni ja kursseihini.
Ajankohtaista
Traaginen ajattelu: Hekabe
Traaginen ajattelu: Euripideen Hekabe 1.10 klo 18:45 Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt syksyllä 2024 vuorossa traaginen ajattelu ja Euripides. Vapaa pääsy !...
Traaginen ajattelu: Medeia
Traaginen ajattelu: Euripideen Medeia & 24.9. klo 18:45 Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt syksyllä 2024 vuorossa traaginen ajattelu ja Euripides. Vapaa pääsy !...