Confessions

• Trans. Albert C. Outler. Philadelphia: Westminster Press, 1955.
• Trans. J.G. Pilkington. Edinburgh: T. & T. Clark, 1886.
• Trans. E.B. Pusey. Oxford : J.H. Parker; London: J.G. and F. Rivington, 1838. Revised by Cormac Burke 2012.
• Trans. Maria Boulding, O.S.B.; ed. John E. Rotelle, O.S.A. Hyde Park, NY: New City Press, 1997.
• Trans. Fr Benignus O’Rourke O.S.A. London: DLT Books, 2013.
• Translated by R.S. Pine–Coffin. Harmondsworth Middlesex, England: Penguin Books, 1961.

Tahdon siis tunnustaa, mitä itsestäni tiedän, ja tunnustaa mitä itsestäni en tiedä.

 Confitear ergo quid de me sciam, confitear et quid de me nesciam

Sillä kukaan ei ole puhdas synnistä sinun edessäsi, ei lapsikaan, joka yhdenkään päivän on maan päällä elänyt,

quoniam nemo mundus a peccato coram te, nec infans cuius est unius diei vita super terram?

Niinpä onkin lapsen viattomuus vain hänen heikoissa jäsenissään, ei hänen sielussaan.

ita inbecillitas membrorum infantilium innocens est, non animus infantium.

Olen itse nähnyt ja kokenut mustasukkaisen lapsen; se ei vielä osannut puhua, mutta kalpeana kateudesta se loi vihaisia katseitaan kehtokumppaniinsa.

II. Liber secundus

Päärynävarkaus

III. Liber tertius

Puhetaidon opinnot Karthagossa

Kääntymys manikeolaisuuteen

Himoissa eläminen

IV. Liber quartus

Ystävän menettäminen

Aristoteleen teosten opiskelu

V. Liber quintus

Luopuminen manikeolaisuudesta

Rooma, Milano 

VI. Liber sextus

Ilman uskoa, emme tekisi tässä elämässä juuri mitään

Nisi crederentur, omnino in hac vita nihil ageremus

VII. Liber septimus

VIII. Liber octavus

Perverssin tahdon kahleet

“Minäkin ikävöin tätä [vapautta], vaikka en ollutkaan kahlehdittu vieraan raudoilla  (ferro alieno) vaan oman tahtoni raudoilla (ferrea voluntate). Tahtoni oli vihollisen vallassa ja tämä oli tehnyt siitä ketjun (catena), jolla oli minut kahlinnut.

Sillä himo (libido) tuli perverssistä tahdosta (voluntate perversa), ja himon orjuudesta (servitur libidini) tuli tapa (consuetudo) ja kun tapaa ei vastusteta, siitä tuli välttämättömyys.

Ja ikään kuin yhteen kietoutuneilla pidekkeillä (kutsuin sitä ketjuksi), kova orjuus piti minut kahlehdittuna […]

Näin minun kaksi tahtoani, toinen vanha, toinen uusi, toinen lihallinen, toinen hengellinen, taistelivat sisälläni ja riitaisuus hajotti sieluni.

Sisäinen taistelu

Sitten tuon sisäisen asumukseni suuressa riidassa (rixa), jonka olin sielullani niin voimakkaasti nostanut riehumaan sydämeni lepokammarissa riensin sekä kasvoiltani että mieleltäni levottomana, Alypiuksen luo ja huudahdin: Ja huudahdin: ‘Mitä joudumme kestämään?’ Mitä tämä on? Mitä olet kuullut? Oppimattomat nousevat ja ottavat taivaan, ja me opeillamme ilman sydäntä, katso, missä lihassa ja veressä me vellomme! Häpeämmekö koska he ovat käyneet edellämme vai emmekö häpeä ettemme edes seuraa?  […]

Rintani myrsky oli vienyt minut sinne, missä kukaan ei estänyt kimppuuni hyökännyttä palvaa käräjöintiä, jonka tuloksen tiesit vain sinä, mutta en minä. 

Mutta sairauteni/hulluuteni  (insaniebam)  oli terveydeksi ja kuolemani elinvoimaksi tietäen mikä paha olin ja tietämättä mikä hyvä olisin hetken päästä tulevassa.    

Sielu käskee ruumista ja tämä tottelee heti: Sielu käskee itseänsä ja saa vastustusta osakseen.

imperat animus corpori, et paretur statim; imperat animus sibi, et resistitur.

Sielu käskee sielua tahtomaan ja vaikka se ei ole muuta, se ei sitä tee. Mistä moinen hirviömäisyys ja miksi on näin?

imperat animus ut moveatur manus, et tanta est facilitas ut vix a servitio discernatur imperium: et animus animus est, manus autem corpus est

Sielu käskee käden liikkua ja valmius on niin suuri, että käskyä voi tuskin erottaa palvelemisesta. Ja sielu on kuitenkin sielu, kun taas käsi on ruumis.

imperat animus ut velit animus, nec alter est nec facit tamen. unde hoc monstrum? et quare istuc,

Minä olin se, joka tahdoin, minä, joka ei tahtonut, minä itse. 

ego eram qui volebam, ego qui nolebam: ego eram

En täysin tahtonut enkä täysin ollut tahtomatta. Taistelin itseni kanssa ja hajotin itseäni.

nec plene volebam nec plene nolebam. ideo mecum contendebam et dissipabar a me ipso.

IX. Liber nonus

X. Liber decimus

Kuka sinä olet? – Tu, quis es

Ja minä käänny itseni puoleen ja sanoin itselleni: kuka sinä olet?

Tu, quis es

Ja minä vastasin: Ihminen.

Et respondi: «Homo».

Ja minussa on kaksi puolta, ruumis ja sielu, toinen ulkonainen, toinen sisäinen puoli.

Et ecce corpus et anima in me mihi praesto sunt, unum exterius et alterum interius.

XI. Liber undecimus

Aika

Mitä on siis aika?   Quid est ergo tempus?

Jos kukaan ei sitä minulta kysy, tiedän; jos haluaisin selittää sen kysyjälle, en tiedä.

Si nemo ex me quaerat, scio; si quaerenti explicare velim, nescio.

Sanon kuitenkin luottavaisesti, että tiedän, että jos mitään ei olisi mennyt, ei olisi mennyttä aikaa; ja jos mitään ei tulisi, ei olisi tulevaa aikaa; ja jos mitään ei olisi, ei olisi läsnäolevaa aikaa.

fidenter tamen dico scire me quod, si nihil praeteriret, non esset praeteritum tempus, et si nihil adveniret, non esset futurum tempus, et si nihil esset, non esset praesens tempus.

Mutta miten nuo kaksi aikaa, mennyt ja tuleva, ovat olemassa, kun menneisyyttä ei enää ole ja tulevaisuutta ei vielä ole?

duo ergo illa tempora, praeteritum et futurum, quomodo sunt, quando et praeteritum iam non est et futurum nondum est?

Mutta jos nykyisyys olisi aina nykyisyys eikä siirtyisi menneisyyteen, se ei olisi aikaa vaan ikuisuus.

praesens autem si semper esset praesens nec in praeteritum transiret, non iam esset tempus, sed aeternitas.

Jos siis nykyisyys ollakseen aikaa siirtyy menneisyyteen, kuinka voimme sano, että edes tämä on, sillä syy sen olemiseen on, että se ei tule olemaan. Voimme siten todella sanoa, että aika on vain koska se pyrkii olemattomuuteen.

si ergo praesens, ut tempus sit, ideo fit, quia in praeteritum transit, quomodo et hoc esse dicimus, cui causa, ut sit, illa est, quia non erit,ut scilicet non vere dicamus tempus esse, nisi quia tendit non esse?

Muisti, kesto ja odotus 

Mutta se, mikä nyt on ilmeistä ja selvää, ettei ole tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Ei ole siten sopivaa sanoa: on kolme aikaa, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus”.

quod autem nunc liquet et claret, nec futura sunt nec praeterita, nec proprie dicitur, tempora sunt tria, praeteritum, praesens, et futurum.

Mutta ehkä se sanottaisiin sopivammin: on kolme aikaa, menneen nykyisyys, nykyisyyden nykyisyys ja tulevan nykyisyys.

sed fortasse proprie diceretur, `tempora sunt tria, praesens de praeteritis, praesens de praesentibus, praesens de futuris.’

Sillä nämä kolme ovat jollakin tavalla sielussa, muuten en niitä näe.

sunt enim haec in anima tria quaedam et alibi ea non video,

Menneen nykyisyys on muisti (memoria)

nykyisen nykyisyys kesto (contuitus)

ja tulevan nykyisyys odotus (expactio).

Jos näistä saadaan puhua näin, silloin näen kolme aikaa ja tunnustan: niitä on kolme.

praesens de praeteritis memoria, praesens de praesentibus contuitus, praesens de futuris expectatio. si haec permittimur dicere, tria tempora video fateorque, tria sunt.

Voi minua, joka en edes tiedä, mitä en tiedä!

Ei mihi, qui nescio saltem quid nesciam!

XII. Liber duodecimus