Teoksen esittely

Présentation de l’oeuvre

Tämän teoksen neljän ensimmäisen kirjan ymmärtämiseksi on huomioitava, että se, mitä kutsun tasavallassa hyveeksi (la vertu), on isänmaanrakkaus (l’amour de la patrie), toisin sanoen tasa-arvon rakkaus (l’amour de l’égalité).

Se ei ole moraalinen hyve eikä kristillinen hyve; se on poliittinen hyve (la vertu politique) ja tämä on jousi/vaikutin (le ressort), joka liikuttaa tasavaltaista hallitusta, kuten kunnia (l’honneur) on vaikutin, joka liikuttaa monarkiaa.

Olen siten kutsunut poliittista hyvettä isänmaanrakkaudeksi ja tasa-arvoksi. Minulla oli uusia ideoita ja täytyi

löytää uusia sanoja tai antaa vanhoille sanoille uusia merkityksiä. Ne, jotka eivät tätä ymmärtäneet ovat saaneet minut sanomaan absurdeja asioita, jotka olisivat pöyristyttäviä (révoltantes) kaikissa maailman maissa, koska kaikissa maailman maissa halutaan moraalia.

2 On huomattava se hyvin suuri ero sen välillä, että sanotaan, että tietty ominaisuus, sielun muunnos tai hyve, ei ole hallinnon toimimaan saava vaikutin ja sen sanomisessa ettei sitä olisi lainkaan tuossa hallinnossa.

Jos sanoisin, että tietty pyörä, tietty hammasratas ei ole jousi/vaikutin, joka saa tämän kellon liikkumaan, tekisimmekö tästä johtopäätöksen, ettei niitä ole lainkaan kellossa?

Jäisivätkö siis moraaliset ja kristilliset hyveet monarkian ulkopuolelle kun ei edes poliittinen hyve jää. Sanatarkasti, kunniaa on tasavallassa, vaikka poliittinen hyve on sen lähde, samoin poliittista hyvettä on monarkiassa, vaikka kunnia on sen lähde.

Lopuksi, se hyvä ihminen, johon kolmannen kirjan luvussa viisi viitataan, ei ole hyvä kristitty ihminen, vaan hyvä poliittinen ihminen, jolla on puhumaani poliittista hyvettä. Hän on maansa lakeja rakastava ihminen, joka toimii tuosta rakkaudestaan maansa lakeja kohtaan. Olen tässä painoksessa tuonut uutta valoa kaikkiin näihin asioihin konkretisoimalla ideoita entisestään ja useimmissa paikoissa, joissa olen käyttänyt sanaa hyve, olen kirjoittanut poliittinen hyve.

Esipuhe

Olisin kuolevaisista kaikkein onnellisin, jos vain voisin auttaa ihmisiä parantumaan ennakkoluuloistaan.

En kutsu tässä ennakkoluuloksi sitä mikä saa meidän tietämättömiksi tietyistä asioista vaan sitä mikä saa tietämättömiksi itsestämme.

Juuri pyrkimällä opettamaan ihmisiä voi harjoittaa sitä yleistä hyvettä, joka sisältää rakkauden kaikkia kohtaan. Ihminen, tuo joustava olento, joka yhteiskunnassa suostuu toisten ajatuksiin ja vaikutelmiin, pystyy yhtä lailla tuntemaan oman luontonsa, kun se hänelle näytetään, ja menettämään jopa sen tunteen kuin se häneltä salataan

I. 1. kappale: Laeista, suhteessaan erilaisiin oleviin

Des lois, dans le rapport qu’elles ont avec les divers êtres

Lait, laajimmassa merkityksessään, ovat asioiden luonteesta johtuvia välttämättömiä suhteita. Tässä mielessä kaikilla olennoilla on lakinsa, jumaluudella on lakinsa, aineellisella maailmalla on lakinsa, ihmistä korkeammalla älyllä on lakinsa, eläimillä on lakinsa, ihmisellä on lakinsa.

Ne, jotka sanovat, että sokea kohtalo (fatalité aveugle) on tuottanut kaikki maailmassa näkemämme vaikutukset sanovat valtaisan absurditeetin sillä mikä olisi suuremman luokan absurditeetti kuin sokea kohtalo, joka olisi tuottanut älykkäitä olentoja?

On siten olemassa primitiivinen järki (une raison primitive) ja lait ovat sen ja eri olevien välillä vallitsevia suhteita ja näiden eri olevien suhteita toisiinsa.

Ihminen fyysisenä olentona on muiden ruumiiden tavoin muuttumattomien lakien alainen. Älykkäänä olentona hän taas rikkoo jatkuvasti Jumalan asettamia lakeja ja muuttaa itse asettamiaan. Hänen on ohjattava itseään ja silti hän on kaikkien äärellisten älyjen tapaan tietämättömyyden ja erehdysten alainen rajallinen olento. Jopa vähäisen tietämyksensäkin hän menettää uudestaan.

Tunteellisena olentona hän joutuu tuhansien passioiden valtaan. Sellainen olento voi milloin tahansa unohtaa luojansa ja Jumala kutsui hänet takaisin itsensä luo uskonnon lakien kautta. Sellainen olento voisi unohtaa itsensä milloin tahansa ja filosofit ovat neuvoneet häntä moraalin laeilla. Tehtynä elämään yhteiskunnassa, hän saattaa unohtaa toiset ihmiset ja lainsäätäjät ovat palauttaneet hänet velvoituksiinsa poliittisilla ja kansalaislaeilla.

I. 2. kappale: Luonnon laeista

Des lois de la nature

Ennen kaikkia näitä lakeja tulevat luonnon lait, jotka on nimetty luonnon laeiksi koska ne juontuvat yksinomaan olemassaolomme rakenteesta. Niiden hyvin tuntemiseksi on käsiteltävä ihmistä ennen yhteiskuntien muodostamista. Luonnonlait ovat lakeja, jotka hän saisi tallaisessa tilassa.

Laki, joka painaa meihin itseemme idean luojasta ja vetää meidät hänen puoleensa, on tärkeydeltään ensimmäinen luonnonlaeista, muttei suinkaan ensimmäinen näiden lakien järjestyksessä. Luonnontilassa ihmisellä olisi ennemmin kyky tietää kuin tietämys. On selvää, että hänen ensimmäiset ideansa eivät olisi spekulatiivisia ideoita.

Hän pyrkisi olemisensa säilyttämiseen ennemmin kuin etsimään sen alkuperää. Tällainen ihminen aistisi aluksi vain heikkoutensa; hänen arkuutensa olisi äärimmäistä. Kokemusta tästä löytyy metsästä löydetyistä villimiehistä, kaikki saa heidät vapisemaan, kaikki saa heidät pakenemaan.

Tässä tilassa jokainen tuntee itsensä huonommaksi; tuskin kukaan tasa-arvoiseksi. Tämän vuoksi ei yritettäisi hyökätä toisiaan vastaan ja 1) rauha olisi ensimmäinen luonnonlaki.

Hobbesin ihmisille ensin antama halu alistaa toisiaan, ei ole järkevä ajatus. Idea valtakunnasta ja herruudesta on niin monimutkainen ja riippuu niin monista muista ideoista, ettei se suinkaan olisi ihmisen ensimmäinen ajatus.

Hobbes kysyy, miksi ihmiset kulkevat aina aseistettuina ja miksi heillä on avaimet talonsa sulkemiseen jos he eivät olisi luonnollisesti sotatilassa.  Mutta tuntuu, että ihmisten lukuun laskettaisiin jo ennen yhteiskuntien perustamista se mikä heille voi tapahtua vasta tämän perustamisen jälkeen ja mikä saa heidät löytämään motiiveja hyökkäämään ja puolustamaan itseään.

Ihminen myös liittäisi heikkouden tunteeseensa tarpeidensa tunteen. Siten 2) toinen luonnonlaki olisi se, joka innostaisi häntä etsimään ravintoa.

Sanoin, että pelko saa ihmiset pakenemaan toisiaan, mutta vastavuoroisen pelon merkit saisivat heidät pian lähestymään toisiaan. Sitä paitsi niitä kantaisi toistensa luokse se mielihyvä, jonka eläin tuntee lähestyessään toista oman lajinsa eläintä. Lisäksi viehätys, jolla kaksi sukupuolta inspiroivat toisiaan erollaan, lisäisi vielä tätä nautintoa; ja niinpä 3) luonnolliset hartaat pyynnöt, joita he aina esittävät toisilleen, olisi kolmas laki.

Tunteiden lisäksi, jotka ihmisellä on heti alkujaan, he myös saavuttavat yhdessä tietämystä, joka on toinen side, joka puuttuu muilta eläimiltä. Joten heillä on jälleen uusi motiivi yhdistyä ja tämä 4) halu elää yhteiskunnassa on neljäs luonnonlaki.

I. 3. kappale: Positiivisista laeista

Des lois positives

Sotatila

Heti kun ihmiset ovat yhteiskunnassa, he menettävät heikkoutensa tunteen, tasa-arvo heidän välillään lakkaa ja sotatila alkaa.

Jokainen erityinen yhteiskunta tulee tuntemaan oman voimansa, joka tuottaa kansakuntien välisen sotatilan. Jokaisen yhteiskunnan yksilöt alkavat tuntea voimansa ja pyrkivät kääntämään omaksi edukseen tämän yhteiskunnan tärkeimmät edut, mikä luo sotatilan heidän välilleen.

Nämä kaksi sotatilaa asettavat lait ihmisten keskuudessa.

Kun ihmiset katsotaan asukkaiksi yhdellä niin suurella planeetalla, että on välttämätöntä, että on olemassa erilaisia ​​kansoja näillä on lakeja koskien keskinäisiä suhteitaan ja tämä on KANSAINOIKEUS (DROIT DES GENS).

Kun ihmiset katsotaan eläväksi yhteiskunnassa, jota on ylläpidettävä, on lakeja koskien hallitsevien ja hallittujen suhteita ja tämä on POLIITTINEN LAKI (DROIT POLITIQUE.) [julkisoikeus]

Edelleen on lakeja koskien kaikkien kansalaisten keskinäisiä suhteita ja se on SIVIILIAKI (DROIT CIVIL)

III. 1. kappale: Ero hallintomuodon luonnon ja sen periaatteen välillä

Différence de la nature du gouvernement et de son principe

Kun olemme nyt tutkineet, mitkä ovat kunkin hallinnon luontoon suhteessa olevat lait, meidän on katsottava lakeja, jotka ovat suhteessa sen periaatteeseen. Hallitusmuodon luonnon (nature) ja sen periaatteen (principe) välillä on olemassa ero. Sen luonto on se mikä tekee siitä sen mitä se on ja sen periaate on se mikä saa sen toimimaan.

Edellinen on sen erityinen rakenne ja jälkimmäinen inhimilliset passiot (les passions humaines ), jotka saavat sen liikkumaan. Lakien ei pitäisi olla vähemmän suhteessa kunkin hallintomuodon periaatteeseen kuin sen luontoon.

III. 2. kappale: Erilaisten hallintomuotojen periaatteet

Du principe des divers gouvernements

Olen sanonut, että tasavaltalaisen hallintomuodon luonto on se, että kansalla kokonaisuutena tai tietyillä perheillä on siellä suvereeni valta.

Monarkkisen hallintomuodon luonto on, että ruhtinaalla on siellä suvereeni valta, mutta että hän käyttää sitä asetettujen lakien mukaisesti.

Despoottinen hallinnon muoto on, että yksi hallitsee siellä tahtonsa ja oikkujensa mukaan.

En tarvitse enempää löytääkseni näiden kolme periaatetta sillä ne juontuvat luonnollisesti tästä.

III. 3. kappale: Demokratian periaate

Du principe de la démocratie

Monarkkisen hallinnon tai despoottisen hallinnon ylläpitoon tai tukemiseen ei vaadita paljoakaan nuhteettomuutta (probité). Ensimmäisessä lakien voima ja toisessa ruhtinaan aina koholla oleva käsi hallitsee ja pitää kaikki aisoissa.

Mutta kansan suosimassa valtiossa (État populaire) tarvitaan vielä yksi lisävaikutin, joka on HYVE. […]

Sillä onhan selvää, että monarkiassa, jossa lakien toimeenpanija tuomaroi itsensä lakien yläpuolelle, tarvitaan vähemmän hyvettä kuin kansanhallinnossa (gouvernement populaire), jossa lakien toimeenpanija tuntee olevansa  itse niiden alainen ja tulee kantamaan koko niiden painon.

On myös selvää, että monarkki, joka huonon neuvon tai laiminlyönnin vuoksi lakkaa noudattamasta lakeja, voi helposti korjata vahingon. Hänen tarvitsee vain muuttaa neuvonantajansa tai korjata tuo laiminlyönti itse.

Mutta kun kansanhallituksessa lakeja lakataan noudattamasta voi se johtua vain tasavallan korruptiosta ja valtio on jo menetetty.

III. 9. Kappale: Despoottisen hallinnon periaate

Du principe du gouvernement despotique

Kuten tasavallassa tarvitaan hyvettä (la vertu) ja monarkiassa kunniaa (l’honneur), despoottisessa hallinnossa täytyy olla PELKOA (CRAINTE): hyveen olemassaolo ei ole sille välttämätöntä ja kunnia olisi vaarallista.

Ruhtinaan valtaisa valta siirtyy kokonaan niille, joille hän sen uskoo. Ihmiset, jotka pystyvät arvostamaan suuresti itseään saisivat aseman, josta voisivat tehdä vallankumouksia (révolutions). Pelon täytyy siis murskata kaikki rohkeus ja sammuttaa pieninkin kunnianhimo.

Maltillinen hallinto voi ilman vaaraa rentouttaa vaikuttumiaan (ressorts).

Se ylläpitää itseään itse laeillaan ja voimallaan.

Mutta kun despoottisessa hallituksessa ruhtinas laskee hetkeksikin kohotetun kätensä ja jos hän ei voi hetkessä tuhota korkeimmilla paikoilla olevia, kaikki on menetetty. Sillä kun hallinnon vaikutin on pelko, jota ei enää ole olemassa, kansalla ei ole enää suojelijaa.

III. 10. Kappale: Tottelevaisuuden ero maltillisissa ja despoottisissa hallinnoissa

Différence de l’obéissance dans les gouvernements modérés et dans les gouvernements despotiques

Despoottisissa valtioissa hallituksen luonto vaatii äärimmäistä tottelevaisuutta ja kun ruhtinaan tahto on kerran tiedossa tulee sen vaikutuksen seurata yhtä väistämättömästi kuin pallon heittämisessä toisella pallolla.

Ei ole maltillistumista, muutoksia, mukautuksia, ehtoja, vastineita, keskusteluja, vastalauseita; mitään yhtä hyvä tai parempaa ei voida ehdottaa.

Ihminen on olento, joka tottelee olentoa, joka tahtoo.

Hän ei voi sen enempää ilmaista pelkoaan tulevasta tapahtumasta, kuin syyttää huonosta menestyksestään onnen oikkuja. Ihmisen osa on eläinten tapaan vaisto, kuuliaisuus ja rankaisu.

On hyödytöntä vastustaa vedoten luonnollisiin tunteisiin, kunnioitukseen isää kohtaan, hellyyteen lapsia ja naisiaan kohtaan, kunnian lakeihin tai terveydentilaan, käsky on vastaanotettu ja se riittää.

V. Kappale 2. Mitä hyve on poliittisessa valtiossa

Ce que c’est que la vertu dans l’état politique

Hyve tasavallassa on hyvin yksinkertainen asia: se on tasavallan rakkautta. Se on tunne eikä tietämyksen tulos. Valtion alimmalla ihmisellä on voi olla tämä tunne yhtä hyvin kun sen korkeimmalla.

Kun kansalla on yhdellä kertaa hyvät maksiimit, he pitävät niistä kiinni pidempään kuin ne joita kutsumme kunnon miehiksi (les honnêtes gens).  Korruptio alkaa harvoin kansasta. Keskinkertaisesta valistumisestaan kansa on usein johtanut vahvemman kiintymyksen jo vakiintuneeseen.

Rakkaus isänmaata kohtaan johtaa hyvyyteen tavoissa ja hyvät tavat johtavat isänmaanrakkauteen.

Mitä vähemmän pystymme tyydyttämään erityisiä passioitamme, sitä enemmän antaudumme yleisiin passioihin. Miksi munkit rakastavat sääntöjään niin paljon? Juuri saman asian takia, joka tekee siitä heille sietämättömän. Heidän sääntönsä riistävät heiltä kaikki ne asiat, joihin tavalliset passiot nojaavat ja se mikä jää on heidän passionsa itse heihin vaikuttavaan sääntöön. Mitä ankarampi sääntö on, toisin sanoen, mitä enemmän se poistaa heidän mieltymyksiään, sitä enemmän voimaa se antaa jäljelle jääville.

Kappale 3. Mitä tasavallan rakkaus on demokratiassa

Ce que c’est que l’amour de la république dans la démocratie

Tasavallan rakkaus demokratiassa on demokratian rakkautta ja demokratian rakkaus on tasa-arvon rakkautta.

Rakkaus demokratiaan on myös vaatimattomuuden (frugalité) rakkautta. Jokaisella pitäisi olla sama onnellisuus ja samat edut, jokaisen täytyisi voida maistaa samoja nautintoja ja muodostaa samoja toiveita. Tämä on asia, jota voidaan odottaa vain yleiseltä vaatimattomuudelta.

Rakkaus tasa-arvoon demokratiassa rajoittaa kunnianhimon yhteen ainoaan haluun, yhteen ainoaan onneen suorittaa isänmaalleen suurempia palveluksia kuin muut kansalaiset. 

 Kaikki eivät voi palvella isänmaata yhtäläisesti, mutta kaikkien olisi yhtä lailla palveltava sitä

Syntyessämme solmimme siihen valtavan velan, jota emme voi koskaan maksaa takaisin.