Miksi erheistä tulee edelleen traagisia?

Erehtyminen on inhimillistä (errare humanum est) on latinankielinen niin sanottu lentävä lause, joka on lennellyt tuhansia vuosia kuolevaisten suussa, vaikka edelleen joukossamme vaeltaa myös itsensä kuolemattomiksi ja erheettömiksi uskovia, jotka eivät koskaan erehdy tai ainakaan koskaan, ikinä, missään tapauksessa, myönnä erehtyneensä.

Erheen myöntäminen on nykyään vielä vaikeampaa erilaisten instituutioiden taholta, jotka käyttävät valtavan määrän energiaa ja resursseja mieluummin erheessä pysymiseen, kun sen myöntämiseen tai virheen korjaamiseen.

”Erehtyminen on inhimillistä” lausuma toimii nykyään myös helposti erheiden jatkuvana puolustuksena, ”Sori, että kävi nyt näin”, ”Vähän mokattiin, mutta kaikkihan erehtyy”, ”Rapatessa roiskuu”, ”Ohhoh kuinka kävikään, mutta näillä nyt mennään” jne.

Silloin unohdetaan lausuman jälkimmäinen tärkeä osa, joka kertoo, että vaikka erehtyminen on inhimillistä niin erheessä pysyminen on saatanallista (sed perseverare autem diabolicum).

Lausuma ilmenee Augustinuksella lähellä tätä muoto: On inhimillistä erehtyä, mutta saatanallista pitäytyy erheessä vihamielisyyden takia (Humanum fuit errare, diabolicum est per animositatem in errore manere).

Hieronymoksella taas muodossa: Koska on inhimillistä erehtyä niin on järkevää tunnustaa erehtyneensä (Igitur quia et errasse humanum est, et confiteri errorem prudentis.).

Erheen tunnustaminen ei ole kuitenkaan mikään kristinuskon tuoma hyve ja katolilaisethan jopa keksivät täysin epätraagisen ajatuksen johtajansa, Paavin, erehtymättömyydestä.

Erehtymisen tunnistaminen ja valmius sen korjaamiseen taas kuuluu antiikin pakana-ajatteluun. Lentävä lause löytyykin Ciceron filippolaispuheista muodossa: Kuka tahansa ihminen voi erehtyä, mutta vain tyhmä pysyy erheessä (Cuiusvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare.) Ja Cicero vuorostaan lainaa koko ajatuksen aikaisemmasta kreikkalaisesta ajattelusta ja tragedioista.

Tragedioiden keskiössä on kuolevaisten erehtyminen ja Sofokleen Antigonessa lausuma ihmisten erehtyväisyydestä on laitettu sokean transutietäjän Tereisiaksen suuhun opetuksen sanoina erehtymättömänä itsevaltiaana esiintyvälle Kreonille.

”Mieti tätä, poikaseni. Kaikille ihmisille on yhteistä erehtyminen. Mutta erehdyttyään ei mies ole typerä tai menetetty, jos hän etsii parannusta pahaan eikä kilpisty asenteisiinsa.”

ταῦτ᾽ οὖν, τέκνον, φρόνησον. ἀνθρώποισι γὰρ,  τοῖς πᾶσι κοινόν ἐστι τοὐξαμαρτάνειν: ἐπεὶ δ᾽ ἁμάρτῃ, κεῖνος οὐκέτ᾽ ἔστ᾽ ἀνὴρ, ἄβουλος οὐδ᾽ ἄνολβος, ὅστις ἐς κακὸν, πεσὼν ἀκῆται μηδ᾽ ἀκίνητος πέλῃ.

Tragedioista tuttu virhe ja erhe (hamartia), joka syöksee vallanpitäjät vallasta, tekee ylimyksistä kurjimuksia ja rankaisee röyhkeyttä, tarkoittaa alun perin osumista väärään, epäonnistumista osumisessa oikeaan.

Kristinusko nimeää samalla sanalla synnin käsitteensä ja lohduttaa myös meitä sanomalla kaikkien kuolevaisten olevan syntisiä, mutta samalla ajatellen, että armo saadaan uskon, eikä järjen kautta.

Alexander Pope kääntää lausumasta järjen korostuksen armon korostukseksi ja runoillee: ”Erehtyminen on inhimillistä, anteeksianto jumalallista” (To err is human, to forgive divine.)

Kreikkalainen tragedia taas ei tunne jumalallista armoa erheessä pysyville, vaan kohtalon voima syöksee täysin armotta erheessä pitäytyvät ylimieliset tyhmyrit perikatoon ja kurjuuteen.

Niin käy myös Kreonille, joka lopulta tajuaa erheensä, mutta traagisesti liian myöhään sillä erhe on saanut jo traagiset mittasuhteet. Kreonin erhe on itse oman valtansa pyhittäminen, joka vaatii pitäytymistä erehtymättömyydessä antamatta periksi varsinkaan naisille koska se olisi jo akkamaista.

Kreon ei siis ole ”viisas (sofos), joka ei tunne häpeää (aiskhron) kun oppii (manthanein) aina uutta” ja vasta perikato saa tämän ymmärtämään tyhmyytensä olla korjaamatta erheitään.

Traaginen opetus, jonka sanoma ei ole vanhentunut parissa tuhannessa vuodessa, tai sitten sitä ei ole vain kuunneltu.

Mutta nyt siis traagisia opetuksia on mahdollista tulla kuuntelemaan Markun klassikkoluennoille Stoan suureen luentosaliin tiistaina 10.10, klo 18:45.

Älä sorru perikatoon, tule kuuntelemaan Sofokleen sanomaa!

Luento Stoan isossa luentosalissa tiistaina 10.10 kello 18:45.

Tänä syksynä tiistai-iltaisin käydään siis läpi Sofokleen tragediat: Oidipus, Antigone, Oidipus Kolonuksessa, Traakhiin neidot, Filoktetes, Aias ja Elektra.

Tervetuloa! Vapaa pääsy!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles.