Koominen ajattelu: Pilvet V

Koominen ajattelu: Pilvet V

Koominen ajattelu: Aristofanes: Pilvet V

25.3 klo 18:45

Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt talvella ja keväällä 2025 vuorossa koominen ajattelu ja Aristofanes. Vapaa pääsy !

Sokrates on oikeudeton (adikei) ja menettelee asiattomasti, kun tutkii maan alaista ja taivasta (hupo gês kai ourania), tekee heikomman sanan (hêttô logos) vahvemmaksi (kreittô)  ja opettaa (didaskō) muitakin tekemään samoin

Syyte Platonin Apologiassa.

Antiikin ajattelun klassikot V: Koominen ajattelu I: Aristofanes Pilvet v

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 14.1-25.3.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Kun herran pelosta siirryttiin isän lyömiseen?

Mutta onko se valistuksen ja filosofian syy?

Ja onko maskuliinisuuden kriisi, joka suosii vastavoimanaan Putineja ja Elon Muskeja, itse asiassa perustava länsimaiselle sivilisaatiolle.

Tätä ja muutamaa muutakin asiaa käsitellään taas tänään tiistaina 25.3 kello 18:45 Markun komedialuennolla Stoassa.

Kun Sokrates tuomittiin kuolemaan, tätä syytettiin kuuluisasti nuorison turmelemisesta ja uusien jumaluuksien tuomisesta tavanomaisten jumalien tilalle sekä sofistisesta heikommalla sanalla vahvemman sanan lyömisestä.

Tällaistahan Sokrates ja tämän oppilaat toki harrastavat Aristofaneen Pilvet komediassa, jonka keskiössä on isäpoika suhde. Ja juuri isänsä suuresta halusta tuon sofistisen tempun (heikommalla sanalla vahvemman sanan lyömisen) oppineena myös hippinuorukainen Feudippos lopulta puolustaa menestyksekkäästi isän lyömisen oikeutta eräänlaisena koomisena ja nyt asiasta täysin tietoisena (kiitos Sokrateen) Oidipuksena.

Ranskalaissofisti Jean-Joseph Goux on itse asiassa väittänyt, että isän surmaan keskittynyt Oidipus myytti ei ole universaali vaan poikkeus, mutta ominainen erityisesti niin sanotulle läntiselle sivilisaatiolle ja sen alkuperässä olevalle maskuliinisen initiaation epäonnistumiselle.

Perinteisessä onnistuneessa maskuliinisessa initiaatiossa on nimittäin kysymys ”äidin” eikä ”isän surmasta”. Sitä esittävissä myyteissä pojan on surmattava vaarallinen feminiininen peto vapauttaakseen itselleen feminiinisten voimien kynsistä sukulinjaansa ja esi-isien järjestystä jatkavan alistuvan morsiamen eikä suinkaan haluttava äidin feminiiniseen syleilyyn surmattuaan isien järjestyksen.

Läntiselle kulttuurille olisi taas sen dynaamisuudessa ja jatkuvassa kriisissä ominaista isänsä surmaavat mammanpojat ja vastavuoroisesti äitinsä kanssa riitelevät itsenäiset isän tytöt. Tragedian Oidipus, joka muuttuu feminiinisen pedon surmaavasta eeppisestä sankarista traagiseksi isänsä surmaajaksi, olisi tämän perheen ja maskuliinisuuden jatkuvasta kriisistä elävän kulttuurin alkuperässä.

Mutta komedia ei ole tragedia ja siksi myöskään Aristofaneen Feudippos ei ole Oidipus tai traagisen kriisin tuhoama sankari. Feudippos ei itse tuhoudu vaan muuttuu sokraattisen valistuksen kautta uuden hienostuneen ja kaikista perinteisestä irrottautuneen sanan säilän käyttäjäksi, joka saa jopa vakuuttua lopulta oman isänsä isän lyömisen oikeudesta.

Mutta valistuksellakin on rajansa. Niinpä uusi luonnollinen järkeily isän lyömisen soveltamisesta tasavertaisesti äidin lyömiseen ja sisarusinsestiin on jo liikaa isä paralle, joka suuntaa vihansa valistuksen instituutiota kohtaan ja polttaa maan tasalle koko sokraattisen ajatushautomon eikä ainoastaan siis lopeta ja leikkaa kaikkea uuden kulttuurin rahoitusta.

Noin neljännesvuosista komedian esityksen jälkeen Ateenan kansa päättää sitten juottaa Sokrateelle myrkkypikarin kaupungin jumalien kieltämisestä ja nuorison turmelemisesta. Sokrateen turmeleva nuoriso jatkaa kuitenkin valistuksen liikettä, joka yhä uudestaan turmelee aikaisemmat arvot ja yhä uudestaan poltetaan maan tasalle. Tässäkö läntisen kulttuurimme jatkuva dialektiikka? Ja pitäisikö sille itkeä vai nauraa?

Tänään tiistaina 25.3 kello 18:45 kevään viimeinen Markun komedialuento Stoassa Aristofaneen Pilvistä.

Mutta jos kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin paha ei koskaan ja niinpä Markunkin Aristofanes luennot jatkuvasta taas syksyllä Ampiaisista.

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta Aristofaneen komedioista. 

Mitä oli ennen Freudin sohvaa, no tietenkin Sokrateen sohva!

Mitä oli ennen Freudin sohvaa, no tietenkin Sokrateen sohva!

Koominen ajattelu: Aristofanes: Pilvet III

11.3 klo 18:45

Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt talvella ja keväällä 2025 vuorossa koominen ajattelu ja Aristofanes. Vapaa pääsy !

Pysy paikoillaan! Jos yksi aatos (noēmátōn) johtaa umpikujaan, päästä irti, anna mennä. Ja kun sen taas tiedostat  (gnomēn) niin laita takaisin liikkeelle ja punnitse.

Sokrates: Aristofaneen Pilvet

Antiikin ajattelun klassikot V: Koominen ajattelu I: Aristofanes Pilvet II

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 14.1-25.3.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Mitä oli ennen Freudin sohvaa, no tietenkin Sokrateen sohva!

Jos maailmantilanne ahdistaa, älä etsi apua viholliskuvista tai jää vain sänkyyn makaamaan, vaan ota stoalaisesti itsesi niskasta kiinni ja saavu Stoaan nauramaan kello 18:45.

Ahdistusta potevassa terapiayhteiskunnassamme ei ole juurikaan kysyntää filosofeille, mutta valtava kysyntä terapeuteille ja siksi monet työttömät filosofit uudelleen kouluttautuvat terapeuteiksi.

Toiset taas ovat yrittäneet myydä (usein laihoin tuloksin) itse filosofiaa terapiamarkkinoille muistuttaen, että antiikin filosofia ei ollut vielä ammattifilosofien referee artikkelien suoltamista jonkin filosofisen koulukunnan sisäistä kiistoista vaan ennen kaikkea elämän taitoa, itsestä huolehtimista ja sielun terapiaa.

Nykyään ammattiterapeutiksi ja osaksi työyhteiskuntaa, ei taas päästä filosofian tutkinnolla vaan siihen tarvitaan sielutieteen opintoja, eikä suinkaan vanhan teologisen sielutieteen vaan niin sanotun kokeellisen psykologian opintoja.

Mielenrauhaa, ataraksiaa, tuota helleenisen filosofian tarjoamaa lääkettä sekavan maailman aiheuttamaan ahdistukseen taas tuottaa nykyään tehokkaammin kemiallinen farmasia.

Se onkin varsinainen antiikin farmakos, lääke ja myrkky, joka tarjoaa ahdistukseen, joko mielialalääkkeiden tuomaa helpotusta ja paluuta yhteiskuntaan tai sitten yhteisöstä syntipukkeja ulos heittäviä kemiallisia päihteitä, jotka eivät enää tarjoa antiikin tapaan yhteisön yhteenliittymistä orgastisissa juhlissa vaan myrkyttävät ahdistuneet mielet merkityksettömän syrjäytymisen kierteeseen.

Ja vaikka pörssin kaikkivaltiaat jumalat suosivatkin nykyään lääketeollisen kompleksin lupauksia enemmän kuin ajatushautomoja, niin farmasian sijaan filosofialle ja terapialle ja sivumennen sanoen myös kristinuskolle (jossa alussa oli logos) on aina ollut yhteistä luottamus sanan ja puheen parantavaan voimaan.

Mutta antiikin sofistiikkaa opetti, että myös sana on sekä myrkky että lääke ja sitäkin voidaan osaavasti käyttää niin hyvään kuin pahaan. Sanan voimaa taas ironisoi ja sille nauroi Aristofaneen komedia Pilvet, jossa yönsä valvottavassa perhe ja velka-ahdistuksissa viettävä kansanmies Strepsiades haluaa oppia juuri sanan parantavan voiman ja vallan. Tosin nykypolitiikkojen tapaan Strepsiadeskin suosii oikeamielisen sanan sijaan väärämielistä sanaa velkaongelmien lääkkeenä. Toiveidensa vastaisesti Strepsiades ei kuitenkaan saa insinöörimäistä suoraa teknistä ratkaisua ongelmaansa vaan joutuu ajattelun oppimisen prosessissa Sokrateen sohvalle kohtaamaan itsetutkiskelun haasteen.

Niin juuri Sokrateen sohvalle. Sillä 2400 vuotta ennen Freudia, Aristofaneen Sokrates jo asettaa apua etsivän Strepsiadeksen pitkäkseen kelailemaan auki omia ongelmiaan poistuen sitten jopa itse paikalta. Tosin silloinkaan tämä puhtaaseen sanaan luottava hoito ei ottanut huomioon materiaalisia tekijöitä kuten Strepsiadeksen olkipatjassa piilevien luteiden hyökkäyssotaa.

Aikamme hyökkäyssota ja maailmanpoliittinen tilanne onkin nostanut saksalaisen oikeusteoreetikko Carl Schmittin vanhan voimapoliittisen lääkkeen suosioon, kun keskeisenä kysymyksenä on tappovälineiden saaminen, tuotantoa ja hankinta ja Schmitille paras lääke maailmanpoliittiseen ahdistukseen on selkeäviholliskuva ja vihollisen pelko, joka muuttaa epämääräisen toimimattoman ahdistuksen suuntaa antavaksi ja toimintaa tukevaksi peloksi.

Pelon ja säälin tunteiden nostaminen oli myös tragedian lääke ahdistukseen, kun taas komedia vastasi siihen mielihyvällä ja naurulla. Jos siis maailma tuntuu taas ahdistavalta ja suuri pelko vaeltaa taas maailman yllä, niin irrota edes hetkeksi katseesi tästä ja tule nauramaan häpeämättömästi kaikelle yhdessä Aristofaneen kanssa. Vapauta hävyttömyyden maailmassamme myös hävyttömyyden mielihyvä.

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta Aristofaneen komedioista. 

Koominen ajattelu: Pilvet II

Koominen ajattelu: Pilvet II

Koominen ajattelu: Aristofanes: Pilvet II

4.3 klo 18:45

Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt talvella ja keväällä 2025 vuorossa koominen ajattelu ja Aristofanes. Vapaa pääsy !

Se on hänen ulkoinen kuorensa, niin kuin Seileenien patsaalla. Mutta osaatteko edes kuvitella millaisista kohtuutta/järkevyyttä (sōphrosunēs) hän on täpötäynnä jos hänet avaa.

Alkebiades Platonin Pidoissa.

Se on hänen ulkoinen kuorensa, niin kuin Seileenien patsaalla. Mutta osaatteko edes kuvitella millaisista kohtuutta/järkevyyttä (sōphrosunēs) hän on täpötäynnä jos hänet avaa

Friedrich Nietszche

”Mitä? Sanoi Sokrates. Kehuskeletko olevasi minua kauniimpi (kallion)

Kautta Zeuksen, vastasi Kritobulos, tai muutenhan olen kaikkia satyyrinäytelmien Seilenoksia rumempi.”

Sokrateen ja Kritobuloksen sananvaihto Ksenofonin Pidot

Mikä yritteliäs asenne, ei puutu uskallusta vaan on valmis kaikkeen.

Tiedä siis, että kun olet opin saanut 

Nousee maineesi (kleos) kuolevaisten keskuudessa taivaisiin.

Pilvet Strepsiadekselle Aristofaneen komediassa

Antiikin ajattelun klassikot V: Koominen ajattelu I: Aristofanes Pilvet II

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 14.1-25.3.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Onko hävettävät asiat sitä miltä näyttävät ja oliko Sokrates oikeasti ruma?

Ja miksi hävyttömien Trumpin ja kumppaneiden pitäisi tuntea jotakin syyllisyyttä toimistaan tai Ukrainan uhreista, kun he tekevät näyttävää tosi-tv spektaakkelia, jota Zelensky ei kunnioita edes kunnollisella puvulla.

Tänään tiistaina 4.3 puhutaan taas ajankohtaisista asioista eli Aristofaneen komediasta Pilvet Stoassa kello 18:45

Nyt kun tyrannia, Platonin mukaan kaikkein näyttävin valtiomuoto, taas kohottaa päätään ja spektaakkelin logiikka, joka määrittää näkyvyyden kautta todellisuuden hallitsee maailmaamme mainoksen logiikalla (se mikä näkyy, on hyvää ja mikä on hyvää näkyy) on aika taas pohtia näyttävyyden politiikka ja etiikkaa komedian kautta. Varsinkin kun se mikä nyt näkyy maailman vallan huipulla on täysin ilman häpyä ja voittaa hävyttömän komediankin kaikki hävyttömyydet ja groteskit hahmot.

Häpeä ja hävyttömyys liittyy näkyvyyden politiikkaan ja etiikkaan, joka on taas vahvoilla kristillisjuutalaisen sisäisen syyllisyyden etiikan häviämisen jälkeen. Emme enää odota, että ihmiset painisivat omatuntona ja sisäisen syyllisyyden kanssa ja jos näin välillä vielä tapahtuukin, se on terapiassa parannettava trauma. Nyt sen sijan kysytään taas eikö teitä enää hävetä mikään ja mitä pitäisi hävetä tai sitten jopa kilpaillaan hävyttömyydestä vallan huipulla täysin ilman mitään häpyä tai varsinkaan syyllisyyttä.

Aikoinaan keskeinen hahmo häpeäkulttuurista kohti syyllisyyskulttuuria siirtymisessä oli länsimaisen etiikan perustajahahmo Sokrates, joka oli itsessään häpeämätön aikansa näkyvyyden moraalin suhteen, mutta vetosi sisäiseen ääneensä pahuuden ja väärin tekemisen välttämisessä.

Syyllisyyskulttuuria vastaan hyökännyt Nietzsche katsoikin tämän edustavan ei niinkään Kreikan valistusta vaan rappiota ja erityisen keskeistä tässä siirtymisessä oli Nietzschen mukaan se, että Sokrates oli ensimmäinen suuri helleeni, joka oli ruma.

Sokrateen rumuus rikkoi antiikin Kreikan herramoraalin kaunisjaloetiikan ja asetti näkyvien arvojen tilalle näkymättömät ja metafyysiset sisäiset arvot. Kaikki ei ollutkaan sitä miltä näyttää ja juopolta irstaalta seileeniltä näyttävät Sokrates olikin todellisuudessa askeesin herruuden mestari ja hävyttömän käytöksen alla omasi valtavan näkymättömän järkevyyden kauneuden.

Tai kuten kaunisjalo Alkebiadeskin joutui myöntämään: ”Se on hänen ulkoinen kuorensa, niin kuin Seileenien patsaalla. Mutta osaatteko edes kuvitella millaisista kohtuutta/järkevyyttä (sōphrosunēs) hän on täpötäynnä jos hänet avaa.”

Kristillinen syyllisyyskulttuuri ei kuitenkaan pyyhkinyt pois kokonaan vanhaa häpeä kulttuuria tai edes kalogathos moraalia, olihan Sokrateen rumuus vielä valtava skandaali ja lähes käsittämätöntä sveitsiläiselle saarnaajalle ja pappismiehelle Johann Kaspar Lavaterille ja tämän edustamalle fysiognomialle eli sisäisten luonteenpiirteiden lukemiselle ulkoisista ruumiin ominaisuuksista.

Lavanterille Sokrateen rumuus oli fysiognomian vastaista ja skandaalimaista. Ylevin ja viisas näytti härkiltä satyyriltä ja epämuodostuneelta ukolta.

Mutta näyttikö Sokrates itse asiassa Silenukselta tai satyyriltä vai oliko tämä itse asiassa Antiikin vanhan komedian tästä luoma karikatyyri hahmo, jonka sitten myös sokraatikot ottivat omakseen korostaen omaa kalogathos kritiikkiään ja tuota Nietzschen mukaan kaikkien antiikkisten herruusarvojen ympärikääntämistä, jota Sokrates edusti.

Kiinnostavaa on, että Lavanter ei puuttunut Jeesuksen ulkonäköön tai fysionomiaan tai ehkä tämä toinen näkyvyyden arvojen kyseenalaista oli Lavanterin mukaan myös ulkoisesti kaunis. Tosin näinhän on aina uskottu eikä ajateltu että nasaretilainen olisi voinut olla ruma.

Renessanssin maalauksissa tälle antoi kasvonsa kaunis Cesare Borgia, joka tunnetusti oli moraaliltaan kaikkea muuta kuin pyhimys. Lavanterin kirjoittamassa virressä 40, jota Suomenkin kirkoissa ollaan ahkerasti laulettu, ei kuitenkaan puhuta mitään Kristuksen fysionomiasta vaan päinvastoin korostetaan vaan nimen tärkeyttä: ”Oi nimi kaikkein suloisin”.

Aristofaneen Pilvissä vanhalle ukolle Strepsiadekselle, joka on joutunut vaimonsa ja poikansa kalokagathos harrastusten vuoksi valtaviin velkoihin luvataan taas kaikkein kuuluisinta nimeä ja taitoa juuri sulosointujen virittämiseen, jos hän vaan suostuu ajattelijoiden näkyviä arvoja kyseenalaistavaan askeettiseen ajattelijakouluun.

Ja vaikka juuri Pilvet komediaa syytettiin antisokraattisesta Sokrateen pilkkaamisesta ja maineen lokaamisesta, se itse asiassa jakoi sokraattisen ohjelman, hävyttömyyden alle kätketyn toisen etiikan ja teki itsessään tästä käännöksestä keskeisen enennen sokraatikkoja. Komediassa se mikä vain näytti hyvältä, joutui aina armottoman pilkan kohteeksi.

Mutta entä kun groteskista ei tule enää näyttävyyden vallan pilkkaa vaan itsessään grosteskia aletaan palvoa näyttävänä valtana kuten kävi Hannah Arendtin mukaan Hitlerin suhteen ja kuten on näemmä taas käynyt aikanamme, jolloin on jo hieman vaikea erottaa onko televisiossa menossa Putous-ohjelma, tositv Diili vai uutiskatsaus valkoisesta talosta.

Elämme outoja aikoja kuten myös Aristofanes aikoinaan ja aikojen groteskeista yhteyksistä voi taas kuulla Markun klassikko luennoilla, joilla puhutaan Aristofaneen Pilvistä.

Tervetuloa niin kauniit ja rohkeat kuin rumatkin!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta Aristofaneen komedioista. 

Koominen ajattelu: Pilvet I

Koominen ajattelu: Pilvet I

Koominen ajattelu: Aristofanes: Pilvet I

25.2 klo 18:45

Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt talvella ja keväällä 2025 vuorossa koominen ajattelu ja Aristofanes. Vapaa pääsy !

”Olettehan itsekin nähneet Aristofaneen komedian, missä Sokrates kiertelee ja sano kävelevänsä ilmassa ja höpisee (fluareō) paljon muuta hölynpölyä (fluaria), josta minä en tiedä mitään tai hyvin vähän.” 

Platon: Sokrateen puolutuspuhe

”Sen satunnaisen päättäväisyyden ja pinnallisen yksilöllisyyden, jonka mielikuvitus lainasi jumalallisille olennoille, kadotessa, näille jää luonnollisessa osassaan vain välittömän olemassaolonsa alastomuus. Ne ovat pilviä, katoavaa höyryä, kuten nuo mielteetkin.”

”Yksilöllinen itse on se negatiivinen voima, jonka läpi ja johon jumalat ja myös heidän hetkensä (olemassa oleva luonto ja heidän määräystensä ajatukset) katoavat. Samalla se ei ole katoamisen tyhjyyttä, vaan ylläpitää itsensä tässä tyhjyydessä, on itsensä kanssa ja sen ainoa todellisuus.

Taiteen uskonto on tässä täydellistynyt ja palannut täysin itseensä.”

Hegel: Hengen fenomenologia

”Ottaen huomioon sen painotuksen, jonka ateenalainen demokratia asetti kielelle niin ideologisesti, käytännöllisesti kuin juhlallisestikin, ei ole yllätys, että Pilvet itsessään on näytelmä, jolla on pakkomielle logoksesta, sen opettajista, puhujista ja kuuntelijoista.

Mutta Pilvien kiinnostus on ajankohtaisempi kuin tämä yhteenveto antaa ymmärtää, sillä sen aiheena on sofistinen retoriikka ja erityisesti sellaisen retoriikan vaatimus vallasta, joka on yhtä vastustamaton kuin fysikaalinen voima.”

Daphne O'Regan: Retoriikka, komedia ja kielen väkivalta Aristofaneen Pilvissä

Antiikin ajattelun klassikot V: Koominen ajattelu I: Aristofanes Pilvet I

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 14.1-25.3.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Antiikkinen närkästys intellektuelleja kohtaan

Tänään tiistaina 25.2 nauretaan taas kaiken maailman dosenteille Stoassa kello 18:45

Tuhotkaa ylipistot ja akatemia, lopettakaa myös turha kulttuurinen haihattelu ja avantgarde, sieltä leviää vaarallisia vanhat hierarkiat kyseenalaistavaa jonkin uuden jumalan, DEI ideologiaa ja käsittämätöntä sanansaivartelua, joka väittää terveen perusuomalaisen järjenvastaisesti, että nyt pitäisi kuunnella jotain ilman ja sään jumalia porkkanasalaattia kalpeana narskutellen kunnon tirisevän saunamakkaran ja vanhojen sikamaisuuksien kunnioittamisen sijaan.

Siellä Matit ja Maijat jaetaan hiuksenhalkomiselle erilaisiin sukupuoliin ja harrastetaan muuta hirveää vaarallista hörhötystä. Ennen kaikkea tuotetaan liikaa täysin turhaa tietoa, joka ei kerro mitään siitä, miten Matin bensatankki saadaan halvemmalla täyteen, kun noita velkojakin on kerääntynyt tai kuinka ”kaiken maailman dosenteista” ärsyyntyneen Juhan omaa pisnespolitiikkaa voitaisiin parhaiten edistää valtiohallinnon kautta.

Mutta nyt puhaltavat ponnekkaasti aina Amerikasta asti taas uudet tuulet ja outojen ideoiden loogikot ja muut akateemiset sanansaivartelijat ja hiuksenhalkojat laitetaan kuriin ja julistetaan uudet järjen käytön kansanomaiset metodioppaat sekä proskriptiolistat sallituista sanoista ja käsitteistä.

Uudet tuulet vain eivät ole uusia vaan antiikkisia ja samalla närkästys kaiken maailman dosentteja kohtaan yhtä antiikkista kuin itse antiikin sivistys.

Antiikin Ateenan koko eurooppalaiselle kulttuurille, ajattelulle, tieteelle, taiteelle ja politiikalle perustava kulttuurinen ihme kukoisti vain noin sadan vuoden ajan 2400 vuotta sitten, mutta veti puoleensa kaikkialta kreikkalaisesta maailmasta uuden tiedon ja viisauden opettajia sofisteja.

Ja kuten aina, niin myös tällä länsimaisen kulttuurin alkunäyttämöllä uusi tieto ja sen tuomat uudet arvot ja ”jumalat” joutuivat kahnaukseen vanhojen perinteiden ja ajatusten kanssa. Itse tuosta kahnauksesta syntyikin sekä pahassa että hyvässä koko länsimainen aateperintömme.

Tuon uuden ajattelun mahdollisti uudenlainen avoin kansanvalta, mutta samalla valtaan nousut kansa myös närkästyi uudesta ajattelusta ja sen terveen maalaisjärjen vastaisesta viisastelusta, joka kehtasi kyseenalaistaa vanhat ajatukset ja jopa väittää tyrmistyttävästi ja moraalittomasti ettei koko maailman valtiasta Zeusta olisi kenties lainkaan olemassa.

Antiikin komedia, itsessään osa uutta kulttuurista kukoistusta, ottikin useamman kerran aiheekseen uuden ja vanhan ajattelun konfliktin ja kummankin pilkkaamisen.

Kuuluisin ja lähes ainoa meille näistä säilynyt on tietenkin Aristofaneen Pilvet, joissa näyttämölle astuu koko länsimaisen filosofian perustava hahmo, olemukseltaan sittemmin aina koomiseksi jäänyt ja kansanvallan 25 vuotta myöhemmin sofistina myrkkymaljan juomaan tuomitsema Sokrates.

Aristofaneen Sokrates, ainoa elinaikainen, tosin koominen kuvaus miehestä, sai komediassa edustaa uutta ajattelua yleisemmin yhdistäen niin sofistiikkaa kuin Joonialaista luonnontutkimusta.

Mutta ennen kaikkea tämä aikansa media spektaakkelissa esiintyminen teki katsomossa istuneesta Sokrateesta itsestään julkkiksen ja loi samalla sen koomisen Seilenius-Sokrates hahmon, joka kyseenalaisti jo ulkonäöllään antiikin kalokagathos idean ja joka säilyi myös filosofisesti hahmoa edelleen kehittäneillä sokraatikoilla. Hahmon, jonka koominen groteski ulkonäkö, seileenimäinen pilailu, vitsailu ja ironia paljasti ulkoisen taakse näkevälle sisäisen kauneuden ja totuuden.

Platon laittoi Sokrateen puolustuspuheessaan syyttämään Pilvet komediaa yhtenä alkuperänä itsestään levitetyille väärille juoruille. Tämän tähden Aristofanesta on sittemmin pidetty jopa antisokraattikkona, syyttäjien kärjessä Voltaire, joka raivoissaan ja absurdisti syytti Aristofanesta ja 25 vuotta ennen Sokrateen tuomiota esitettyä Pilviä Sokrateen kuolemantuomiosta.

Voltaire ei ymmärtänyt Aristofaneen ja Sokrateen yhteisen ironian alla piilevää yhteyttä ja Aristofaneen luoman Sokrates hahmon jatkumoa myös sokraatikkojen apologisissa teksteissä tai komedian omaa ironiaa.

Hegelillä, joka ymmärsi paremmin ironiaa, dialektiikkaa ja myös asioiden ympärikääntymistä, Pilvet oli sen sijaan kreikkalaisen taideuskonnon täydellistymä.

Tosin Pilvet, jossa Aristoteles pyrki myös itse harjoittamaan sofistikoituneempaa vitsailua, jäi viimeiselle sijalle komediakilpailuissa eikä tuonut tälle himoittua voittoa.

Siksi Aristofanes päätti tehdä siitä uuden enemmän yleisöön menevän version ja lisäsi uuteen versioon alapäähuumoria, piereskelyä ja isoja falloksia ja myös lopulta koko intellektuellien ajatushautomon polttamisen, intellektuelleja vihaavan yleisön mieliksi.

Mutta mitä kaikkea muuta Pilvien utujen läpi näkyykään siitä puhutaan taas Markun koomisen ajattelun kurssilla, joka jatkuu tiistaina 25.2 kello 18:45 Stoassa.

Tule sinäkin nauramaan kaiken maailman dosenteille ja niiden turhille Aristofanes luennoille. Vaikka tarjolla ei ole Pilvee, Pilvee, Pilvee, vaan ainoastaan ajatushöyryjä.

Ps. Ensin käydään vielä Ratsuritareiden loppu

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta Aristofaneen komedioista. 

Aristofanes ja koominen ajattelu

Aristofanes ja koominen ajattelu

Koominen ajattelu: Aristofanes 

14.1 klo 18:45

Tiistaisin 18:45 Stoassa jatkuvat taas Markun klassikkoluennot. Nyt talvella ja keväällä 2025 vuorossa koominen ajattelu ja Aristofanes. Vapaa pääsy !

Jälleen kun on kyse koomisesta pahan/pilkan puheesta (kakōs legein), he eivät salli sitä kansasta (dēmou), jotta ei kuulisi itsestään pahaa/pilkkaa (kakōs).

Mutta yksilöiden (idia) kohdalla he kehottavat siihen haluavia, koska tietävät hyvin, että koomisena esitetty henkilö ei useinkaan tule kansasta tai massasta (plēthous), vaan on yksi rikkaista, hyväsyntyisistä tai vaikutusvaltaisista.

Vain harvoja köyhiä/palkkatyöläisiä (penētōn) ja kansan ihmisiä koomillistetaan  ja näissä tapauksissa vain heidän monitungettelevuutensa (polupragmosunē) takia pyrkiessään etsimään aina kansan kustannuksella enemmän itselleen. Niinpä he eivät pahastu tällaisten koomillistamisesta.

Pseudo-Ksenofon: Ateenan politeia

Kuten jo kerrottiin, komedia on vähäisempien (phauloterōn) jäljittelyä (mimēsis), mutta kyse ei ole heidän huonoutensa (kakian) koko skaalan kuvaamisesta, vaan siitä häpeällisen (aiskhrou) osasta, joka on naurettavaa (geloios).

Sillä naurettavaa (geloion) on jonkinlainen kömmähdys/virhe (hamartēma) ja hävettävä (aiskhos), joka ei tuota kipua eikä tuhoa ketään; aivan kuin naurettava naamio on häpeällisesti vääristynyt, mutta ei tuota kipua kenellekään.

Aristoteles: Runousoppi

Aristofaneen komediat ovat Ateenan Pompeji. Niihin on kirjattu ateenalaisten yksityisen ja julkisen elämän arkistot tasavallan loistavimmalta ajalta. Ja ainoastaan niistä meidän täytyy etsiä henkilökohtaista tietoa tuon päivän suurista ja mahtavista neroista, jota ei voida saada hautakirjoituksista, tragedioista, filosofiasta tai historiasta.

Benjamin Dann Walsh: Esipuhe Aristofaneksen komedioiden käännökseen.

Antiikin ajattelun klassikot V: Koominen ajattelu I: Aristofanes 

Helsingin työväenopiston luentosarja tiistaisin 14.1-25.3.2023, klo 18:45-20:15. Suuri luentosali. Kulttuurikeskus Stoa. Itäkeskus. Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

VTT Markku Koivusalo

Kaikista ikävistä traagisista uutisista ja onnettomuuksista huolimatta, emmekö elä samalla myös perin naurettavaa aikaa? Kevättalven Markun klassikkoluennoissa perehdytäänkin aikaamme sopivasti Ateenan vanhan komedian mestarin Aristofaneen ajatteluun ja sitä ilmentäviin komedioihin.

Kevät on muutenkin Aristofaneen juhla-aikaa Suomessa sillä 15.4 ilmestyy Teos kustantamolta Tua Korhosen ja Vesa Vahtikarin toimittama Aristofaneen kuuden aikaisemmin suomentamattoman komedian käännökset. (Kääntäjinä Tua Korhonen, Vesa Vahtikari, Liisa Kaski, Maarit Kaimio, Erkki Sironen ja Tommi Nuopponen).

Tarjolla siis naurettavaa ja naurattavaa ajattelua, sillä nauru, jota Aristoteles piti ominaisena vain ihmisille, on Aristoteleen mukaan myös komedian äiti. Tämä tulee esiin naurattavan ja naurettavan toiminnan jäljittelyyn perustuvaa komediaa käsittelevässä Runousopin toisessa kirjassaan.

Valitettavasti sen viimeinen säilynyt osa kuitenkin tuhoutui, kun sokea benediktiinimunkki Jorge Burgoslainen söi ja poltti sen vuonna 1327. Tai näin ainakin Umberto Eco kuvittelee koomisesti kaikkia lajityyppejä sekoittavassa omassa traagiskoomisessa dekkarissaan.

Jorge piti vaarallisena, että naurulle, tuolle moukan huville ja humalaisen vapaudelle avattaisiin ovet oppineiden maailmassa ja siitä tehtäisiin filosofian ja teologian kohde. Kirkkoisiä ei kristinusko ollut koskaan naurattanut ja Johannes Khrysostomos oli sitä mieltä, että vaikka Jeesus itki, tämä ei koskaan nauranut. Basileios Suuri taas julisti, että koska vapahtaja tuomitsi naurun, ei uskovaisen sovi koskaan nauraa.

Toki jo Platon piti nauruun purskahtamista itsehillinnän vastaisena ja alemman sielunosan hakeman mielihyvän voittona järjestä ja siten etenkin ideaalisen valtion vartijoille sopimattomana. Mutta vaikka tuskan ja mielihyvän sekoittava pahantahtoinen nauru edusti Platonille tietämättömyyden pahetta, ei tämä tuominnut naurua tai komediaa kokonaan kunhan se vain ei herättänyt vihan tunteita ja nauroi hillitysti paheelle hyveeseen johtaen.

Platonin hyvän ja pahan moraaliopissa hyville ei saa nauraa, mutta paha on varsinaisesti naurettavaa ja ansaitsee pilkan. Ja loppujen lopuksi Platonin dialogit moraalikomedioina jäljittelivät enemmän komedioita kuin tragedioita, joissa jo Aristofaneen komedioista tuttu koomisen ja naurettavan Sokrateen hillitysti naurava ironia teki kaikki tietäviksi itseään luulevat merkkihenkilöt naurunlaiseksi.

Ja silti juuri Aristofaneen vapautunut naurava elämä hyvänä elämänä oli aina varsinainen platonisen sokraattisen hyvän elämän ja sen askeesin suurin haastaja, jonka pilkkaan ajatushautomon Sokratesta filosofian oli vastattava.

Toisin kuin monoteistisissä pelastususkonnoissa, antiikin Kreikassa jumalille saattoi nauraa ja jumalatkin nauroivat. Nauru oli myös osa varhaisia uskonnollisia rituaaleja. Dionysos vapauttaja ei tuonut omissa rituaaleissaan mukanaan vaan tanssia ja päihtymystä vaan myös vapauttavan ja yhteisön yhdistävän naurun ja oli itkevän tragedian lisäksi vielä voimakkaammin nauravan komedian jumala.

Perikristillisestä ajattelustaan huolimatta pakanoiden estetiikkaa ihaillut Hegel vielä tunnisti tämän naurun vapauden ja erityisesti Aristofaneen suuruuden, jonka komediat olivat Hegelille kreikkalaisen taideuskonnon huipentuma. Aristofaneella ilmeni ”hengen absoluuttinen vapaus” ja ”subjektiivisen hilpeyden maailma”. Ja Hegel nautti Aristofaneen lukemisesta todeten, että jos ei ole tutustunut Aristofaneen, on vaikeaa tietää, kuinka hyväksi ihminen voi tuntea olonsa.

Tosin Hegelin historiallisessa dialektiikassa tämä vapaan subjektiivisuuden voitto kaikista sisällöistä merkitsi myös Kreikan turmion. ”Niinpä Aristofaneen kuvat vapautuneesta perustyytyväisyydestä ovat itse asiassa viimeisiä suuria tuotoksia, jotka syntyvät tämän henkevän, sivistyneen ja vitsikkään kreikkalaisen kansan runoudesta.”

Mutta emmekö elä taas uudestaan tuota vapautuneen subjektiivisuuden aikaa? Vaikkakin ilman henkevää sivistystä. Eikö kaikesta ole tullut koomista ja naurettavaa? Ja eikö maailmanpolitiikkaa hallitse samalla perin naurettavat hahmot? Olemmeko koko ajan suuren tragedian ja komedian sekoituksessa kun emme tiedä pitäisikö maailmallemme ja elämällemme itkeä vai nauraa? Vai olemmeko vain tippuneet platoniskristillisestä hyvän transsendenssista takaisin mahan, rinnan ja pään halut yhdistävään sekoitettuun tuskaiseen nautintoon.

Vapautuneen subjektiivisuuden aikana kaikki muu on naurettavaa paitsi vapautunut subjektiivisuus itse. Senkö takia olemme samalla yhä herkempiä loukkaantumaan aivan kuin ainoa naurun tuolla puolen oleva asia olisi vapautuneen subjektiivisuuden oma subjektiivinen itsetärkeys ja omanarvon tunne.

Emme taitaisi enää kestää kreikkalaisen komedian hävytöntä puhetta, aiskrologiaa, johon kuului häpäiseminen, pilkka ja loukkaaminen, niin yksilöiden, yhteisön kun itse jumalien. Siinä kukaan ei saata paeta naurua ja on vaikea erotella pahansuopaa ja hyvänsuopaa naurua, vaikka tämän erottelun varaan on sittemmin yritetty rakentaa erilaisia oikean ja hyväksytyn naurun etiikan ohjelmia.

Vai kertooko vähitellen voimistuva kaikesta loukkaantuva uusi moraali demokratian taantumisesta ja demokraattisen naurun mailleen menosta? Tyrannioissa ei naureta avoimesti vain ainoastaan salaa tyrannille piilosta.

Antiikin komedia taas oli ennen kaikkea demokraattinen julkinen instituutio ja komediakilpailut virallistettiin julkisena instituutiona Ateenassa varsinaisen demokraattisen kumouksen jälkeen.

Demokratiassa sai julkisesti nauraa kaikelle, paitsi demokratialle, kuten demokratian ja komedioiden kriitikot vuorostaan väittivät. Mutta tämä ei ihan pidä paikkaansa ainakaan Aristofaneen poliittisen komedian osalta, jossa demos eikä varsinkaan sen johtajat säästy naurulta ja häväistykseltä ja jossa kreikkalaisessa häpeäkulttuurissa hävyttömyys päästetään valloilleen.

Häpeämätöntä komediaa siis tiistaisin Työväenopistolla kello 18:45. 14.1 aloitetaan johdannolla antiikin komediaan ja Aristofaneen.

 

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta Aristofaneen komedioista.