Onko hävettävät asiat sitä miltä näyttävät ja oliko Sokrates oikeasti ruma?

Ja miksi hävyttömien Trumpin ja kumppaneiden pitäisi tuntea jotakin syyllisyyttä toimistaan tai Ukrainan uhreista, kun he tekevät näyttävää tosi-tv spektaakkelia, jota Zelensky ei kunnioita edes kunnollisella puvulla.

Tänään tiistaina 4.3 puhutaan taas ajankohtaisista asioista eli Aristofaneen komediasta Pilvet Stoassa kello 18:45

Nyt kun tyrannia, Platonin mukaan kaikkein näyttävin valtiomuoto, taas kohottaa päätään ja spektaakkelin logiikka, joka määrittää näkyvyyden kautta todellisuuden hallitsee maailmaamme mainoksen logiikalla (se mikä näkyy, on hyvää ja mikä on hyvää näkyy) on aika taas pohtia näyttävyyden politiikka ja etiikkaa komedian kautta. Varsinkin kun se mikä nyt näkyy maailman vallan huipulla on täysin ilman häpyä ja voittaa hävyttömän komediankin kaikki hävyttömyydet ja groteskit hahmot.

Häpeä ja hävyttömyys liittyy näkyvyyden politiikkaan ja etiikkaan, joka on taas vahvoilla kristillisjuutalaisen sisäisen syyllisyyden etiikan häviämisen jälkeen. Emme enää odota, että ihmiset painisivat omatuntona ja sisäisen syyllisyyden kanssa ja jos näin välillä vielä tapahtuukin, se on terapiassa parannettava trauma. Nyt sen sijan kysytään taas eikö teitä enää hävetä mikään ja mitä pitäisi hävetä tai sitten jopa kilpaillaan hävyttömyydestä vallan huipulla täysin ilman mitään häpyä tai varsinkaan syyllisyyttä.

Aikoinaan keskeinen hahmo häpeäkulttuurista kohti syyllisyyskulttuuria siirtymisessä oli länsimaisen etiikan perustajahahmo Sokrates, joka oli itsessään häpeämätön aikansa näkyvyyden moraalin suhteen, mutta vetosi sisäiseen ääneensä pahuuden ja väärin tekemisen välttämisessä.

Syyllisyyskulttuuria vastaan hyökännyt Nietzsche katsoikin tämän edustavan ei niinkään Kreikan valistusta vaan rappiota ja erityisen keskeistä tässä siirtymisessä oli Nietzschen mukaan se, että Sokrates oli ensimmäinen suuri helleeni, joka oli ruma.

Sokrateen rumuus rikkoi antiikin Kreikan herramoraalin kaunisjaloetiikan ja asetti näkyvien arvojen tilalle näkymättömät ja metafyysiset sisäiset arvot. Kaikki ei ollutkaan sitä miltä näyttää ja juopolta irstaalta seileeniltä näyttävät Sokrates olikin todellisuudessa askeesin herruuden mestari ja hävyttömän käytöksen alla omasi valtavan näkymättömän järkevyyden kauneuden.

Tai kuten kaunisjalo Alkebiadeskin joutui myöntämään: ”Se on hänen ulkoinen kuorensa, niin kuin Seileenien patsaalla. Mutta osaatteko edes kuvitella millaisista kohtuutta/järkevyyttä (sōphrosunēs) hän on täpötäynnä jos hänet avaa.”

Kristillinen syyllisyyskulttuuri ei kuitenkaan pyyhkinyt pois kokonaan vanhaa häpeä kulttuuria tai edes kalogathos moraalia, olihan Sokrateen rumuus vielä valtava skandaali ja lähes käsittämätöntä sveitsiläiselle saarnaajalle ja pappismiehelle Johann Kaspar Lavaterille ja tämän edustamalle fysiognomialle eli sisäisten luonteenpiirteiden lukemiselle ulkoisista ruumiin ominaisuuksista.

Lavanterille Sokrateen rumuus oli fysiognomian vastaista ja skandaalimaista. Ylevin ja viisas näytti härkiltä satyyriltä ja epämuodostuneelta ukolta.

Mutta näyttikö Sokrates itse asiassa Silenukselta tai satyyriltä vai oliko tämä itse asiassa Antiikin vanhan komedian tästä luoma karikatyyri hahmo, jonka sitten myös sokraatikot ottivat omakseen korostaen omaa kalogathos kritiikkiään ja tuota Nietzschen mukaan kaikkien antiikkisten herruusarvojen ympärikääntämistä, jota Sokrates edusti.

Kiinnostavaa on, että Lavanter ei puuttunut Jeesuksen ulkonäköön tai fysionomiaan tai ehkä tämä toinen näkyvyyden arvojen kyseenalaista oli Lavanterin mukaan myös ulkoisesti kaunis. Tosin näinhän on aina uskottu eikä ajateltu että nasaretilainen olisi voinut olla ruma.

Renessanssin maalauksissa tälle antoi kasvonsa kaunis Cesare Borgia, joka tunnetusti oli moraaliltaan kaikkea muuta kuin pyhimys. Lavanterin kirjoittamassa virressä 40, jota Suomenkin kirkoissa ollaan ahkerasti laulettu, ei kuitenkaan puhuta mitään Kristuksen fysionomiasta vaan päinvastoin korostetaan vaan nimen tärkeyttä: ”Oi nimi kaikkein suloisin”.

Aristofaneen Pilvissä vanhalle ukolle Strepsiadekselle, joka on joutunut vaimonsa ja poikansa kalokagathos harrastusten vuoksi valtaviin velkoihin luvataan taas kaikkein kuuluisinta nimeä ja taitoa juuri sulosointujen virittämiseen, jos hän vaan suostuu ajattelijoiden näkyviä arvoja kyseenalaistavaan askeettiseen ajattelijakouluun.

Ja vaikka juuri Pilvet komediaa syytettiin antisokraattisesta Sokrateen pilkkaamisesta ja maineen lokaamisesta, se itse asiassa jakoi sokraattisen ohjelman, hävyttömyyden alle kätketyn toisen etiikan ja teki itsessään tästä käännöksestä keskeisen enennen sokraatikkoja. Komediassa se mikä vain näytti hyvältä, joutui aina armottoman pilkan kohteeksi.

Mutta entä kun groteskista ei tule enää näyttävyyden vallan pilkkaa vaan itsessään grosteskia aletaan palvoa näyttävänä valtana kuten kävi Hannah Arendtin mukaan Hitlerin suhteen ja kuten on näemmä taas käynyt aikanamme, jolloin on jo hieman vaikea erottaa onko televisiossa menossa Putous-ohjelma, tositv Diili vai uutiskatsaus valkoisesta talosta.

Elämme outoja aikoja kuten myös Aristofanes aikoinaan ja aikojen groteskeista yhteyksistä voi taas kuulla Markun klassikko luennoilla, joilla puhutaan Aristofaneen Pilvistä.

Tervetuloa niin kauniit ja rohkeat kuin rumatkin!

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta Aristofaneen komedioista.