Kaikki mitä olet halunnut tietää naisista, mutta et ole tajunnut kysyä asiaa Aristofaneelta.

Tammikuun 13.1 tiistaina jatkuvat Markun klassikkoluennot Stoassa.

Vuorossa Aristofaneen hävyttömän rivot, radikaalit ja jälleen kerran kaikki asiat ylösalaisin (kuten miesten ja naisten vallan) kääntävät naiskomediat Lysistrate, Naistenjuhla ja Naisten kansakokous.

Komediat, jotka ovat sittemmin inspiroineet sekä modernia sovinismia että feminismiä, vaikka kuten edesmennyt naisfilosofi ja antiikin tutkija Nicole Loraux osuvasti totesi, niitä ei pitäisi tulkita sen enempää feminismin kuin naisvihankaan termein, sillä Aristofaneella ”Ateenan naiset” ei ole mikään psykologinen luonnehdinta vaan ennen kaikkea teatraalisesti rakennettu koominen kategoria.

Ja tuolle koomiselle kategorialle on ominaista juuri kääntää ympäri, leikkiä ja pilailla, liioitella ja sekoittaa kulttuurisia ja poliittisia kategorioita ja hyödyntää niiden ristiriitaisuutta synnyttääkseen kaikki annetut auktoriteetit hajottavaa naurua.

Niinpä komediat nauravat yhtä lailla naisille, miehille ja myös kaikille näihin sukupuolikategorioihin kuulumattomille sillä komediassa yhdenvertaista on kaikkien pilkka ylhäisistä alhaisiin. Ja samalla nauraessaan kokonaisvaltaisesti koko olemassa olevalle järjestykselle, ne esittävät aikanaan ja vieläpä meidänkin aikanamme, täysin radikaaleja ajatuksia ympärikäännetyistä järjestyksistä.

Samalla niiden täysin epäkorrekti nauru tuo myös toisenlaisen klassisen tuulahduksen omaan aikaamme, jolloin vaikuttaa, että sukupuolista ja sukupuoli-identiteeteistä on tullut lähes kuoleman vakavia traagisia asioita, joille kukaan ei uskalla enää nauraa.

Ja vaikka nämä komediat eivät kerrokaan totuutta kaikista naisisista tai edes Ateenan naisista, ne kuitenkin tarjoavat muista antiikin lähteistä täysin puuttuvan katsauksen antiikin ja naisten arkeen, vaikka samalla sitä satirisoiden ja ironisoiden. Rivien välissä lukien ne ovatkin olleet keskeinen lähde antiikin arjen historiassa, kunhan niitä ei vain oteta sosiologisina tutkielmina tai todellisuuden täydellisinä kuvaajina vaan ennen kaikkea koomisina esityksinä tuosta todellisuudesta.

Ja vaikka Aristoteleen Ateenan hyväsyntyiset naiset ovat erittäin persoja sekä seksille että juopottelulle, tuskin kukaan ajattelee, että Teemu Nikin nykykomedia 100 litraa sahtia on totuus aikamme Suomen naisista.

Antiikin komedioissa kyse on tietenkin miesten esittämistä ja miesten kirjoittamista naishahmoista ja kuitenkin ainoastaan antiikin komedioissa itse antiikin miesten luomaa kuvaa naisista myös kyseenalaistetaan ja sille nauretaan.

Kristillisellä aikakaudella nämä rivot ja radikaalit pakanakomediat oli unohdettu ja kun ne palasivat 1800-luvulta lähtien vähitellen moderneille näyttämöille, tapahtui se ensin hieman hämärässä pikkutuhmissa burleski ja vaudeville esityksissä, ennen kuin ne saatettiin tuoda uudestaan vasta 1900-luvulta lähtien parrasvaloihin ja nousta sitten klassikkotekstien asemaan, joita jokainen aikakausi tulkitsee aina oman aikansa ehdoilla ja aikansa poliittisessa ja kulttuurisessa kontekstissa.

Eikä ole sattumaa, että Aristofaneen komedioista ensimmäisenä Suomessa esitettiin vuonna 1907 juuri naisten kansankokous, pari viikkoa sen jälkeen, kun Aristoteleen yli 2000 vuotta vanhasta vitsistä oli lopulta tullut Suomessa todellisuutta ja meillä valittu maailman ensimmäiset 19 naiskansanedustajaa.

Jalmari Finnen naishallitus nimellä ohjaama esitys tosi karsi “moniaita riwouksia”, poisti kuoron osuuden ja teki monia muitakin muutoksia haluten läksyttää komedian kautta siinä esiin tulleita 1900-luvun alun ajankohtaisia ilmiöitä kuten “naisemansipatsiooni”, sosialismi, kommunismi ja vapaa rakkaus.

Finnen huoli oli kuitenkin turha, sillä naiskansanedustajat eivät olleet Suomessa yhtä radikaaleja kuin Aristofaneen komedioissa, eivätkä nämä ajaneet avioliiton ja yksityisomaisuuden lopettamista tai yleistä oikeutta vanhojen ja rumienkin naisten saada seksiä nuorilta miehiltä.

Lysistratea, komediaa, jossa naiset kääntävät seksuaalisuuden alistussuhteesta omaksi voimakseen ja pakottavat seksilakolla sotahullut miehet rauhaan on sittemmin noussut kaikkein suosituimmaksi Aristofaneen komediaksi saaden erilaisia moderneja tulkintoja kuten Germaine Greerin feministispasifistinen versio tai naisten risteilyohjuksia vastustavalle rauhanleirille sijoittuva Tony Harrisonin versio. Vuonna 2003 Kathryn Blumen ja Sharron Bowerin järjestämässä Irakin sodan vastaisessa Lysistrate projektissa näytelmää luettiin samanaikaisesti 59:ssä eri maassa 1100 lukuesityksessä. Vuoden 2015 elokuvaversiossa Spike Lee taas sijoitti tarinan Chigacon katujengien aseellisiin taisteluihin muistuttaen, että näissä kuoli enemmän amerikkalaisia kuin Irakin tai Afganistanin sodissa.

Aristofaneen naiskomedioista löytyykin mahdollisuuksia lukuisiin erilaisiin ajankohtaisiin ja samalla koomisesti epäajanmukaisiin tulkintoihin eri ajoissa. Siitä mitä kaikkea niistä löytyykään, käsitellään nyt tammikuusta maaliskuuhun kulttuurikeskus Stoan luentosalissa Itäkeskuksessa aina tiistaisin 18:45. Vapaa pääsy.

Karjala-lehteä vuodelta 1907 parafraseeraten: ”Kun näitä muinaisklassisia huwinäytelmiä nyt käsitellään, tahtoneehan jokainen tässä tilaisuudessa olla mukana.”

 Ajattelun klassikot ovat kulttuurin perustekstejä, jotka ovat syntyneet tietyssä historiallisessa ympäristössä, mutta puhutelleet ihmisiä kautta aikakausien ja saaneet aina uusi ajankohtaisia merkityksiä ja tulkintoja eri aikoina eläen omaa epälineaarista, kerrostunutta ja hyppäyksellistä kulttuurihistoriallista elämäänsä.

Työväenluentokurssilla tutustutaan länsimaisen ajattelun klassikkoteksteihin Markku Koivusalon kanssa. Syksyllä 2022 aloitetaan antiikin Kreikan ajattelun klassikoista ja eeppisestä ajattelusta. Kevättalvella 2023 vuorossa traaginen ajattelu ja Aiskhylos. Syksyllä 2023 traaginen ajattelu ja Sofokles ja syksyllä 2024 traaginen ajattelu ja Euripides. Keväällä ja syksyllä 2025 puhutaan koomisesta ajattelusta ja Aristofaneen komedioista. Keväällä 2026 vuorossa Aristofaneen naiskomediat.