Jossakin syrjäisessä kolkassa universumia, joka on täynnä lukemattomia välkkyviä aurinkokuntia, oli kerran tähti, jossa nokkelat pedot keksivät tietämisen.

Se oli ”maailmanhistorian” ylimielisin ja valheellisen minuutti, mutta toki vain minuutti. Luonnon muutaman hengenvedon jälkeen tähti jähmettyi ja nokkelien eläinten täytyi kuolla.

Joku saattaisi keksiä tällaisen tarinan eikä sittenkään olisi kuvaillut  kylliksi kuinka kurjana  kuinka varjomaisena ja katoavaisena kuinka tarkoituksettomana ja mielivaltaisena inhimillinen äly erottuu luonnossa. Oli ikuisuuksia, jolloin sitä ei ollut ja kun se on jälleen poissa ei mitään ole tapahtunut.