Immanuel Kant

Käytännöllisen järjen kritiikki (1788)

Kritik der praktischen Vernunft

Käytännöllisen järjen kritiikki Kritik der praktischen Vernunft.

Immanuel Kant (1724 – 1804)

Valistuksen ajan poliittinen ajattelu

Kaksi asiaa täyttää mieleni yhä uudella ja kasvavalla ihailulla ja kunnioituksella, mitä useammin ja sitkeämmin niitä ajattelen: tähtitaivas yläpuolellani ja moraalilaki sisälläni.

Zwei Dinge erfüllen das Gemüth mit immer neuer und zunehmender Bewunderung und Ehrfurcht, je öfter und anhaltender sich das Nachdenken damit beschäftigt: der bestirnte Himmel über mir und das moralische Gesetz in mir.”

Kritik der praktischen Vernunft. Riga, verlegts Johann Friedrich Hartknoch 1788.

Critique of practical reason (1788). In Kant: Practical philosophy. Translated and edited by Mary J. Gregor. Cambridge University Press, Cambridge 1996.

Käytännöllisen järjen kritiikki. Siveysopilliset pääteokset. Suomentanut J. E. Salomaa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1931: 1990.

Käytännöllisen järjen kritiikki. Suomentanut Markus Nikkarla. Gaudeamus 2016.

KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN KRITIIKKI

Esipuhe

Tämä tutkielma antaa riittävästi tietoa siitä, miksi tätä kritiikkiä ei kutsuta puhtaan käytännöllisen [praktischen] kritiikiksi, vaan yksinkertaisesti käytännöllisen järjen (Vernunft) kritiikiksi ylipäänsä, vaikka sen ja spekulatiivisen järjen välinen rinnakkaisuus näyttäisi vaativan edellistä.

Tutkimuksen tehtävänä on pelkästään osoittaa, että on olemassa puhdas käytännöllinen järki, ja tässä tarkoituksessa se kritisoi järjen koko käytännöllistä kykyä.

Tutkimuksen tehtävänä on pelkästään osoittaa, että on olemassa puhdas käytännöllinen järki (reine praktische Vernunft), ja tässä tarkoituksessa se kritisoi järjen koko käytännöllistä kykyä.

Mikäli se onnistuu tässä, sen ei tarvitse kritisoida puhdasta kykyä itseään nähdäkseen, ylittääkö järki itsensä pelkällä olettamuksella (kuten tapahtuu spekulatiivisen tapauksessa).

Sillä jos puhtaana järkenä se todella (wirklich) on käytännöllinen, niin se todistaa teoillaan sekä oman että omien käsitteidensä reaalisuuden, ja kaikki järkeily (Vernünfteln) tätä mahdollisuutta vastaan on turhaa.

Vapauden käsite, sikäli kuin käytännöllisen järjen apodiktinen laki todistaa sen reaalisuuden, muodostaa kulmakiven koko puhtaan järjen järjestelmän rakennelmalle, spekulatiivinen järki mukaan lukien.

Ja kaikki muut käsitteet (jumalan ja kuolemattomuuden), jotka pelkkinä ideoina jäävät ilman tukea, liittyvät nyt vapauden ideaan ja hankkivat siinä ja sen kautta pysyvyytensä (bestand) ja objektiivisen reaalisuutensa. Toisin sanoen niiden mahdollisuuden todistaa vapauden todellisuus, sillä tämä idea näyttäytyy moraalilain kautta.

Johdanto: Käytännöllisen järjen kritiikin ideasta

 

I. PUHTAAN KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN ELEMENTTIOPPI

1. Kirja: Puhtaan käytännöllisen järjen analytiikka

I. Pääkappale: PKJ:n peruslauseista

1 Selvitys (Erklärung)

Käytännölliset peruslauseet (Grundsätze) ovat lauseita, jotka sisältävät yleisen tahdon määräytymisen (Bestimmung des Willens) ja joiden alaisuudessa on useampia käytännöllisiä sääntöjä (praktische Regeln)

Ne ovat subjektiivisia tai maksiimeja (Maximen) mikäli subjekti pitää ehtoa vain omaan tahtoonsa pätevänä.

Ne ovat objektiivisia tai käytännöllisiä lakeja (praktische Gesetze), mikäli ehto tunnustetaan objektiivisesti, eli jokaisen järjellisen olennon tahtoon päteväksi. 

§7 Puhtaan käytännöllisen järjen peruslaki

Toimi, niin, että tahtosi maksiimi voi aina samalla päteä yleisen lainsäädännön periaatteena.

Handle so, daß die Maxime deines Willens jederzeit zugleich als Princip einer allgemeinen Gesetzgebung gelten könne.

II. Pääkappale: PKJ:n kohteen käsitteestä

III. Pääkappale: PKJ:n vaikuttimista

2. Kirja: Puhtaan käytännöllisen järjen dialektiikka

I. Pääkappale: PKJ:n dialektiikasta yleisesti

II. Pääkappale: PKJ:n dialektiikasta korkeimman hyvän käsitteen määrittelemisessä

 

II. PUHTAAN KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN METODIOPPI