Berliinin valistus

Kantin essee ilmestyi filosofi Johann Erich Biesterin ja teologi Friedrich Gediken toimittamassa Berliiniläisen valistuksen keskeisessä julkaisussa Berliinin kuukausijulkaisussa (Berlinische Monatsschrift).

Kantin essee ilmestyi filosofi Johann Erich Biesterin ja teologi Friedrich Gediken toimittamassa Berliiniläisen valistuksen keskeisessä julkaisussa Berliinin kuukausijulkaisussa (Berlinische Monatsschrift).

Kummatkin kuuluivat Berliiniläisen valituksen salaiseen keskiviikkopiiriin (Mittwochsgesellschaft), johon kuuluivat myös keskusteluun osallistuneet pastori Johann Friedrich Zöllner ja filosofi Moses Mendelssohn.

Kysymys valistuksen määritelmästä oli noussut Biesterin ja Zöllnerin väittelyssä siviilivihkimisen riittävyydestä.

Kysymys siviilivihkimisestä

Syyskuussa 1783 lehdessä oli ilmestynyt Johann Erich Biesterin anonyymisti julkaisema artikkeli:

Ehdotus siitä, että papisto ei enää osallistu avioliittojen solmimiseen (Vorschlag, die Geistlichen nicht mehr bei Vollziehung der Ehen zu bemühen.)

Artikkelissa katsottiin, ettei valistuneille ihmisille ole tarvetta enää uskonnollisille seremonioille.

Joulukuussa 1783 Berliiniläinen pastori Johann Friedrich Zöllner julkaisi tähän vastauksena uskonnollista pyhittämistä edelleen kannattavan artikkelin: Onko suositeltavaa pyhittää avioliitto edelleen uskonnon kautta. (Ist es rathsam, das Ehebündniß ferner durch die Religion zu sancieren?)

Hän varoitti alentamasta uskonnon arvoa ja hämmentämästä ihmisten sydämiä ja mieliä valistumisen nimissä ja samalla kysyy alaviitteessä:

“Mitä on valistuminen? Tähän kysymykseen, joka on lähes yhtä tärkeä kuin: Mikä on totuus, pitäisi varmasti vastata ennen kuin aletaan valistamaan. Ja kuitenkaan en ole sitä löytänyt mistään. 

Was ist Aufklärung? Diese Frage, die beinahe so wichtig ist, als: was ist Wahrheit, sollte doch wol beantwortet werden, ehe man aufzuklären anfinge! Und doch habe ich sie nirgends.

Kantin vastaus

Alaikäisyys (Unmündigkeit)

Valistus on ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta.

Aufklärung ist der Ausgang des Menschen aus seiner selbst verschuldeten Unmündigkeit.

Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää omaa älyään (Verstandes) ilman toisen johdatusta

Unmündigkeit ist das Unvermögen, sich seines Verstandes ohne Leitung eines anderen zu bedienen.

Itseaiheutettua tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole älyn puute, vaan päättämisen (Entschließung) ja rohkeuden puute käyttää sitä ilman toisen johdatusta.

Selbstverschuldet ist diese Unmündigkeit, wenn die Ursache derselben nicht am Mangel des Verstandes, sondern der Entschließung und des Mutes liegt, sich seiner ohne Leitung eines anderen zu bedienen.

Sapere aude!

Rohkene käyttää omaa järkeäsi/ älliäsi! On siis valistuksen tunnus (Wahlspruch)

Sapere aude!

Habe Mut dich deines eigenen Verstandes zu bedienen! ist also der Wahlspruch der Aufklärung.

Laiskuus ja raukkamaisuus (Faulheit und Feigheit)

ovat syitä siihen miksi niin suuri osa ihmisistä kuitenkin, sen jälkeen kun luonto on jo kauan sitten vapauttanut heidät vieraasta johdatuksesta (naturaliter maiorennes), mielellään jää alaikäiseksi koko elämänsä ajaksi, ja miksi toisten on niin helppo ryhtyä näiden holhoojiksi.

On niin mukava olla alaikäinen.

Es ist so bequem, unmündig zu sein.

Kirja, sielunpaimen, lääkäri

Jos minulla on kirja (Buch), joka ymmärtää (Verstand) puolestani

tai sielunpaimen (Seelsorger), jolla on omatunto (Gewissen) puolestani

tai lääkäri (Arzt), joka määrää ruokavalioni (Diät beurteilt) puolestani jne., niin silloin minun ei tarvitse vaivata itseäni.

Minun ei ole tarpeen ajatella, kunhan vain pystyn maksamaan; toiset hoitavat kyllä ikävät asiat puolestani.

Omille “jaloille”  oppiminen

Holhoojat, jotka ovat hyväntahtoisimmin ottaneet ihmiset valvontaansa, pitävät huolen siitä, että valtaosa ihmisistä (heidän joukossaan koko kauniimpi sukupuoli) pitää kehitystä täysi-ikäisyyteen paitsi vaivalloisena, myös kovin vaarallisena.

Kun he ovat tehneet kotikarjansa typeräksi ja estäneet huolellisesti näitä rauhallisia luontokappaleita uskaltamasta ottaa askeltakaan siitä kävelyvaunusta (Gängelwagen) johon he ovat nämä sulkeneet, he sitten osoittavat näille, mikä vaara uhkaa, mikäli nämä yrittävät kävellä yksin.

Tämä vaara ei tosin ole kovin suuri, sillä he kaiketi oppivat lopulta muutaman kaatumisen jälkeen kävelemään. Mutta jo yksikin sellainen esimerkki tekee heistä arkoja ja tavallisesti pelottaa ryhtymästä jatkoyrityksiin.

Säännöt ja kaavat 

Jokaisen yksittäisen ihmisen on siis vaikea päästä ulos melkein luontaiseksi tulleesta alaikäisyydestä.

Hän on jopa mieltynyt siihen eikä toistaiseksi todellakaan pysty käyttämään omaa ymmärrystään (Verstandes), koska hänen ei ole milloinkaan annettu yrittää sitä.

Säännöt (Satzungen) ja kaavat (Formeln), nämä ihmisen luonnonlahjojen järkevän (vernünftigen) käytön tai pikemminkin väärinkäytön mekaaniset työkalut, ovat ikuisen alaikäisyyden jalkarautoja.

Vapaa liikkuminen

Ja jos joku yrittäisi irtautua niistä, hän pystyisi hyppäämään hyvin kapeankin ojan yli vain epävarmasti, koska ei ole tottunut sellaiseen vapaaseen liikkumiseen.

Tämän vuoksi vain harvat ovat onnistuneet omaa henkeään muokkaamalla irrottautumaan alaikäisyydestä ja vielä kävelemäänkin varmasti.

Itse ajattelu

Se että yleisö/julkiso (Publikum) valistaisi itse itsensä, on toki mahdollista, ellei jopa melkein väistämätöntä, jos siihen vain suodaan vapaus.

Sillä silloin on aina joitakin itse ajattelevia (Selbstdenkende), vieläpä suuren joukon holhoojiksi (Vormündern) asetettujen keskuudessa. Heitettyään itse pois alaikäisyyden ikeen he ryhtyvät levittämään ympärilleen kunkin ihmisen oman arvon ja itsenäisen ajattelun kutsumusta järkevästi kunnioittavaa henkeä.

Ennakkoluulot

Erikoista tässä on, että yleisö (Publikum), jonka holhoojat ennen alistivat tähän ikeeseen, nyt pakottaakin heidät itsensä pysymään sen alla, kun jotkut sen holhoojat (Vormünder), jotka itse ovat kykenemättömiä kaikkeen valistukseen, yllyttävät sitä siihen.

Ennakkoluulojen (Vorurteile) istuttaminen on niin vahingollista, koska ne viimein kostautuvat niille itsellensä, jotka tai joiden edeltäjät ovat olleet sen alkuunpanijoita. Tämän vuoksi yleisö voi vain hitaasti päästä valistukseen.

Vallankumous

Vallankumouksen avulla päästään ehkä hyvinkin eroon henkilökohtaisesta despotismista ja voitonhimoisesta tai herruushaluisesta painostuksesta, muttei saada koskaan todellista uudistusta ajattelutavassa (Denkungsart), vaan uudet ennakkoluulot toimivat, aivan kuten vanhatkin, suuren ajattelemattoman joukon talutusnuorana

Vapaus = Julkinen järjen käyttö

Mutta tähän valistukseen ei vaadita mitään muuta kuin vapautta (Freiheit); ja vieläpä vaarattominta kaikesta siitä, mitä vapaus voi merkitä, nimittäin sitä, että kukin käyttää järkeään (Vernunft) kaikilta osin julkisesti (öffentlichen).

Älkää järkeilkö/ argumentoiko! Räsonnirt nicht!

Mutta kuulen joka puolelta huudettavan: älkää järkeilkö.

Upseeri sanoo, Älkää järkeilkö/argumentoiko, vaan harjoitelkaa!

Rahaneuvos sanoo: älkää järkeilkö/argumentoiko vaan maksakaa!

Hengenmies sanoo, älkää järkeilkö vaan uskokaa!

Vain yksi ainoa herra maailmassa sanoo: järkeilkää niin paljon kuin haluatte ja mistä ikinä haluatte, mutta totelkaa!

Tässä on ylipäänsä vapauden rajoitus

Julkinen käyttö ja yksityiskäyttö 

Mikä rajoitus sitten on valistukselle haitallinen, mikä taas ei haitallinen, vaan ehkäpä sille jopa suotuisa?

Vastaan järjen julkisen käytön täytyy aina olla vapaata, ja se yksin voi saada aikaan valistusta ihmisten keskuudessa.

Järjen yksityiskäyttö (Privatgebrauch) saa useimmiten olla hyvin ahtaasti rajoitettua ilman, että se kuitenkaan erityisesti estäisi valistuksen edistymistä.

Oppineen järki

Oman järjen julkisella käytöllä ymmärrän sitä, mitä joku oppineena (Gelehrter) tekee sillä koko julkisen (Publikum) lukijamaailman (Leserwelt) edessä.

Yksityiskäytöksi sanon sitä, miten tämä henkilö saa toimia järkensä kanssa joissakin hänelle uskotussa siviiliasemassa (bürgerlichen Posten) tai virassa (Amte).

Nyt on monissa asioissa, jotka kuuluvat yhteisen alan intresseihin, on välttämättä oltava tietty mekanismi, jonka avulla jotkut yhteisen jäsenet toimivat pelkästään passiivisesti keinotekoisen yksimielisyyden alla, jotta hallitus voisi saada heidät toteuttamaan julkisia päämääriä tai ainakin estetyksi heidät hävittämästä niitä.

Tässä ei tosiaankaan ole sallittua järkeillä/argumentoida, vaan täytyy totella.

Mutta siinä määrin kuin tämä koneiston osa (Theil der Maschine) näkee itsensä samalla koko yhteiskuntalaitoksen ja jopa maailmankansalaisyhteiskunnan jäsenenä, joka siis oppineen ominaisuudessa kirjoituksillaan kääntyy yleisön/julkison (Publikum) puoleen sanan varsinaisessa merkityksessä, niin hän epäilemättä voi järkeillä siten, etteivät ne asiat siitä kärsi, joiden suhteen hänet on määrätty olemaan passiivisena jäsenenä.

Upseeri

Niinpä olisi kovin turmiollista, jos upseeri, jota hänen esimiehensä käskevät tekemään jotakin, palveluksessa ollessaan järkeilisi (vernünfteln) ääneen tämän käskyn tarkoituksenmukaisuutta tai hyödyllisyyttä. Hänen täytyy totella.

Mutta häntä ei voida kohtuudella kieltää oppineen ominaisuudessa tekemästä huomioita sotapalvelun vioista ja tuomasta niitä yleisön (Publikum) arvosteltavaksi.

Maksut

Kansalainen ei voi kieltäytyä maksamasta hänelle sälytettyjä maksuja; sellaisten suoritusten röyhkeää moittijaa, jos hänen ne pitää maksaa, voidaan rangaista jopa pahennuksesta (joka voisi aiheuttaa yleistä niskurointia).

Sama kansalainen ei kuitenkaan toimi vastoin kansalaisvelvollisuuksiaan, jos hän oppineena ilmaisee julkisesti ajatuksensa sellaisten velvoitteiden sopimattomuudesta tai epäoikeudenmukaisuudesta.

Hengellinen opetus

Samoin hengenmies on sidottu laatimaan esitelmänsä rippilapsilleen ja seurakunnalleen sen kirkon tunnustuksen mukaan, jota hän palvelee, sillä hänet on hyväksytty virkaan sillä ehdolla.

Mutta oppineena hänellä on täysi vapaus, jopa suorastaan kutsumus, kertoa yleisölle (Publikum) kaikki huolellisesti koetellut ja hyvänsuovat ajatuksensa tämän tunnustuksen puutteellisuudesta ja tehdä ehdotuksia, jotka johtaisivat parempaan suuntaan uskontokunnassa ja kirkkolaitoksessa.

Tässä ei mikään voi muodostua myöskään taakaksi omalletunnolle (Gewissen).

Sitä vastoin oppineena, joka kirjoituksillaan puhuu varsinaiselle yleisölle, nimittäin maailmalle, pappi nauttii, järkensä julkiseen käyttöön asettaneena, rajatonta vapautta käyttää omaa järkeään ja puhua omassa persoonassaan. Sillä on mieletöntä, että kansan holhoojien (hengellisissä asioissa) pitäisi vielä itsekin olla alaikäisiä; se tarkoittaisi tämän mielettömyyden jatkumista ikuisesti.

Tunnustuksen määrääminen

Mutta eikö hengellisen yhteiskunnan, kuten kirkolliskokouksen tai kunnianarvoisan luokan (kuten se Hollannissa itseään nimittää) pitäisi olla oikeus sitoutua valalla tiettyyn muuttumattomaan tunnustukseen, jotta sillä oli lakkaamaton yliholhousvalta jokaiseen jäseneensä ja heidän kauttaan koko kansaa ja jopa jatkaa tätä ikuisuuteen?

Minä sanon: se on aivan mahdotonta.

Rikos ihmisluontoa vastaan

Sellainen sopimus, joka tehtäisiin pitämään ihmissuvun ikuisesti erossa kaikesta laajemmasta valistuksesta, on ehdottomasti mitätön ja tyhjä, vaikka se olisi ylimmän vallan, valtiopäivien ja juhlallisten rauhansopimusten vahvistama.

Yksikään aikakausi ei voi sitoutua ja vannoa saattavansa seuraavaa sellaiseen tilaan, missä sen olisi mahdotonta kartuttaa (varsinkin tärkeitä) tietojaan, puhdistaa niitä väärinkäsityksistä ja ylipäänsä jatkaa valistusta.

Se olisi rikos ihmisluontoa vastaan, jonka alkuperäinen tarkoitus muodostuu juuri tästä edistymisestä; ja jälkeen tulevilla on siksi täysi oikeus hylätä nämä päätökset luvattomina ja häpeällisellä tavalla tehtyinä.

Kaiken sen koetinkivenä (Probierstein), mitä voidaan päättää kansaa koskevaksi laiksi, on kysymys, voisiko kansa itse määrätä itselleen sellaista lakia.

Nyt olisi mahdollista ikään kuin jotain parempaa odoteltaessa ottaa käyttöön lyhyeksi ajaksi tietty järjestys, jossa jokainen kansalainen, varsinkin pappi, voisi samalla tavalla oppineen ominaisuudessa vapaasti julkisuudessa, so. kirjoituksin huomauttaa kunkin laitoksen viallisuudesta, niin että voimassa oleva järjestys jatkuisi yhä vielä, kunnes ymmärrys näiden asioiden luonteesta on yleisesti laajentunut ja osoittautunut oikeaksi, niin että se voisi yhdistämällä äänet (joskaan ei kaikkien) tuoda valtaistuimelle ehdotus, että tämä ottaisi suojelukseensa ne seurakunnat, jotka käsityksensä mukaan ovat yhtä mieltä paremmasta, uudenlaista uskonnonsuuntausta koskevasta käsityksestä, ilman että ne kuitenkaan estäisivät niitä, jotka haluaisivat tyytyä vanhaan.

Ihmiskunnan pyhät oikeudet (Die heiligen Rechte der Menschheit.) 

Mutta se mitä ei voi ehdottomasti sallia on sopia sellaisesta jatkuvasta uskonnollisesta konstituutiosta (Religionsverfassung), jota kukaan ei voi epäillä edes koko elinikänsä aikana ja täten tuhota ihmiskunnan kohti parempaa kulkevan kehityksen kokonainen aikakausi ja tehtäisiin se hedelmättömäksi, jopa suorastaan vahingolliseksi jälkipolville.

Ihminen voi kylläkin lykätä oman henkilönsä kohdaltaan ja silloinkin vain joksikin aikaa tuonnemmaksi valistusta sen suhteen, mitä hän on velvollinen tietämään, mutta siitä kokonaan luopuminen olisi hänen henkilölleen ja vielä enemmän hänen jälkeläisilleen ihmiskunnan pyhien oikeuksien loukkaamista ja alas polkemista.

Mutta mitä kansa ei saa päättää itselleen, monarkki saa vielä vähemmän päättää kansalle; koska hänen lainsäädäntövaltansa perustuu siihen, että hän yhdistää yhteisen kansantahdon (Volkswillen) omaansa.

Jos hän vain näkee, että kaikki todellinen tai oletettu parantaminen sopii yhteen kansalaisjärjestyksen kanssa, niin hän voi ylipäänsä sallia alamaistensa itsensä tehdä, mitä he pitävät välttämättömänä sielujensa pelastamiseksi se ei hänelle kuulu.

Mutta hänen kuuluu toki valvoa ettei kukaan väkivaltaisesti estäisi toista toimimasta parhaansa kykynsä mukaan sielunsa pelastamisen määräämiseksi ja edistämiseksi.

Majesteetille itselleen on jopa vahingoksi, jos hän sekaantuu sellaiseen ja suvaitsee asettaa hallitusvalvontaansa kirjoituksia, joissa hänen alamaisensa yrittävät tuoda julki näkemyksiään.  Samoin jos hän tekee tätä omasta korkeimmasta näkemyksestään, niin hän altistaa itsensä syytökselle: Caesar non est supra grammaticos, kuten myös, ja vielä paljon enemmän, jos hän alentaa korkeinta valtaansa niin paljon, että tukee valtiossaan muutaman tyrannin henkistä sortovaltaa muita alamaisia kohtaan.

Valistuksen aikakausi – Zeitalter der Aufklärung.

Jos nyt kysytään elämmekö valistunutta aikaa, niin vastaus on: emme, mutta kylläkin valistuksen aikakautta.

Paljon jää vielä puuttumaan siitä, että nykytilanteessa ihmiset kokonaisuutena kykenisivät tai tulisivat helposti käyttämään omaa ymmärrystänsä turvallisesti ja hyvin uskonnollisissa asioissa ilman toisen ohjausta.

Mutta meillä on selkeitä merkkejä siitä, että kenttä on nyt avattu itsensä vapaaseen työstämiseen ja että esteet yleiselle valistukselle tai itse aiheutetusta alaikäisyydestä pääsemiselle ovat vähitellen vähenemässä.

Fredrikin vuosisata

Tässä suhteessa tämä aikakausi on valistuksen aikakausi tai Fredrikin vuosisata.

Ruhtinas, joka ei pidä arvolleen sopimattomana sanoa, että pitää velvollisuutenaan olla määräämättä ihmisille mitään uskonasioissa, vaan pikemminkin antaa heille täydellisen vapauden niissä ja siksi torjuu suvaitsevaisuuden ylpeän nimen. Hän itse on valistunut ja ansaitsee kiitollisen maailman ja jälkimaailman ylistyksen siitä, että hän ensimmäisenä vapautti ihmissuvun alaikäisyydestä ainakin hallituksen puolesta ja jätti jokaiselle vapauden käyttää omaa järkeään kaikissa omatunnonasioissa.

Hänen alaisuudessaan voivat kunnianarvoisat hengenmiehet virkavelvollisuudestaan huolimatta oppineen ominaisuudessa tuoda vapaasti ja julkisesti maailman tutkittavaksi arvioitaan ja näkemyksiään, jotka siellä täällä poikkeavat hyväksytystä uskontunnustuksesta. Mutta vielä enemmän saavat näkemyksiään esittää kaikki muut, joita ei mikään virkavelvollisuus rajoita.

Vapauden henki (Geist der Freiheit)

Tämä vapauden henki (Geist der Freiheit) leviää myös ulkomaille, vaikka sen täytyy kamppailla tehtävänsä väärin ymmärtävien hallitusten ulkoisten esteiden kanssa.

Sillä se on esimerkkiä siitä, kuinka vapauden vallitessa ei tarvitse vähääkään huolehtia yhteiskunnan julkisesta rauhasta ja yhtenäisyydestä.

Ihmiset selviytyvät vähitellen itse ulos raakalaisuudesta, ellei heitä keinotekoisesti yritetä pitää siinä.

Olen asettanut valistuksen, ihmisen ulospääsyn itsensä aiheuttamasta alaikäisyydestä, pääpainon ensisijassa uskonasioihin, koska taiteiden ja tieteiden osalta hallitsijoillamme ei ole mitään intressiä suojella alamaisiaan. Lisäksi alaikäisyys uskonasioissa on vahingollisinta ja siten myös mitä häpeällisintä.

Edellistä valistusta kannattavan valtiopäämiehen ajattelutapa menee vielä pidemmälle ja katsoo, että edes lainsäädäntönsä suhteen ei ole vaaraa antaa alamaistensa käyttää julkisesti omaa järkeään ja esitellä julkisesti maailmalle ajatuksiaan parannuksista lainsäädäntöön, jopa suoraan kritisoiden annettuja lakeja.

Meillä on tästä loistava esimerkki, jossa yksikään monarkki ei ole koskaan edeltänyt meidän kunnioittamaamme.

Mutta vain hän, joka on itse valistunut eikä pelkää varjoja ja jolla on samalla käsillä hyvin koulutettu kurinalainen ja suurilukuinen armeija yleisen rauhan takaamiseksi, voi sanoa sen, mitä vapaa tasavalta ei uskalla sanoa: järkeilkää niin paljon kuin haluatte ja mistä haluatte, mutta totelkaa!

Tässä näyttäytyy inhimillisten asioiden outo ja odottamaton kulku; aivan kuten muissakin asioissa, jos niitä katsotaan suuremmassa mittakaavassa, melkein kaikki on paradoksaalista.

Suurempi aste kansalaisvapautta näyttää edulliselta kansan hengen vapauden kannalta, mutta asettaa sille kuitenkin ylitsepääsemättömiä esteitä.

Kuten luonto on kehittänyt tämän kovan kuoren alta hellimmin vaalimansa idun, nimittäin taipumuksen ja kutsumuksen vapaaseen ajatteluun, niin tämä vaikuttaa vähitellen takaisin kansan mielenlaatuun (mistä johtuen tämä tulee vähitellen kykenevämmäksi vapaaseen toimintaan) ja lopulta jopa sellaisen hallituksen periaatteisiin, joka pitää itselleen edullisena kohdella ihmisiä, jotka ovat nyt enemmän kuin koneita, heidän arvonsa (Würde) mukaisesti.